Virpi Kätkän kotona kokataan terveellistä luomuruokaa: Jätin lihan eettisistä syistä

Virpi Kätkä
Mainos
Mainos päättyy

Laulaja Virpi Kätkän, 50, keittiössä uskotaan, että yhdessä syntyy parasta. Perhe valmistaa helppoja ja nopeita ruokia, eikä niissä kummemmin kikkailla. Virpi viettää kernaasti aikaa keittiössä. Uusia reseptejä hän ottaa mielellään vastaan, sillä niitä on joskus vaikeaakin löytää.

– On tärkeää saada uusia ideoita. Muuten ei ole tarpeeksi vaihtelevuutta, Virpi pohtii.

Pöydälle on levitetty käsin kirjoitettuja reseptejä ja vanha keittokirja. Laulaja ammentaa inspiraatiota ruuanlaittoon monesta lähteestä ja esittelee reseptivihkoja innokkaasti.

Virpillä todettiin tänä vuonna refluksitauti, joka on myös hänen siskollaan ja laulajaparillaan Katjalla. Virpi on hyvin kiitollinen lääkärille, joka löysi sairauden. 

– Tauti on vaikuttanut lauluääneeni, mutta nyt minulla on lääkitys siihen, ja sen pitäisi alkaa helpottaa vielä tämän vuoden aikana.

Mainos
Mainos päättyy

Refluksi sai hänet miettimään ruokavalintojaan uudelleen. Suklaata, kofeiinia tai viiniä ei sopisi nauttia. 
Myös rasvaisia ruokia tulee välttää.Se ei kuitenkaan ole ollut Virpille ylitsepääsemätön ongelma. Hän sanoo pärjäävänsä hyvin, jos vain pitää huolta oikeanlaisista syömistottumuksista. 

– Haastetta tässä on vähän ollut, ja muutamia kasvikunnan antimiakin piti jättää pois. Nyt kiinnitän enemmän huomiota syömiseen ja olen tehnyt korjausliikkeen entisistä tavoista. 

Puuroa

Smoothiebowl - katso resepti alta!

Virpi syö vielä kalaa, mutta muu liha on jäänyt pois eettisistä syistä. Hän ostaa kauppareissuillaan mieluusti luomuruokaa ja lähellä tuotettuja raaka-aineita. Virpi kertoo aina eläneensä melko terveellisesti, vaikka joskus keikkaelämän kiireissä on tullutkin lipsahduksia. Keittiössä patoihin ja pannuihin päätyy tavaraa tietoisesti valittuna. Laulaja itse ei syö enää kaikkea lihaa eettisistä syistä. 

Esimerkiksi kalan ja maitotuotteet hän on pitänyt mukana ruuanlaitossa. Keittiössä kokataan hyvinvointi edellä.

– Kuten sanotaan, suolisto on ihmisen toiset aivot, Virpi tokaisee.

Mainos
Mainos päättyy
smoothie

Makoisa smoothiebowl

2 dl mango-appelsiini-kaurajuomaa
2 dl makeutusaineetonta ja sokeroimatonta 
mango-persikka -luonnonjugurttia
2 dl suomalaisia mansikoita
4 banaania
Sekoita ainekset tehosekoittimessa ja koristele kotimaisilla marjoilla sekä kookoshiutaleilla. 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan