Matkaväsymys yllätti! Danny ja Helmi Loukasmäki nuupahtaneina lentokentällä – video
Danny ja Helmi palasivat jälleen kotimaan kamaralle vietettyään syksyä enemmän tai vähemmän Espanjan auringon alla.
Musiikkineuvos Danny (oik. Ilkka Lipsanen) ja Etelä-Pohjanmaalta kotoisin oleva laulajatar Helmi Loukasmäki ovat olleet tuttu parivaljakko jo usean vuoden ajan.
Kotimaan lisäksi kaksikko on ehtinyt kiertämään yhdessä myös muuta maailmaa. Esimerkiksi vuonna 2024 Danny ja Helmi lomailivat Thaimaan Phuketissa.
Espanja tutuksi
Tänä syksynä musikaalinen duo karkasi Suomen harmautta Espanjan Aurinkorannikolle. Pelkästä lepolomasta ei ollut kyse, vaan Danny sai painaa töitä myös tapaslautasten äärellä. Hän nousi Fuengirolassa lavalle peräti viidellä loppuunmyydyllä keikalla.
Danny ja Helmi ovat saaneet suhata kahden maan väliä tiuhaan, sillä kertaalleen Suomeen palannut kaksikko lennähti Espanjaan jälleen marraskuun alkupuoliskolla. Tällä kertaa heitä kutsuivat Kanariansaaret.
23-vuotiaan Helmin avustajanlahjat pääsivät hyötykäyttöön jo Helsinki-Vantaalla. Vaaleaverikkö auttoi Dannyä kulkemaan pyörätuolilla, jonka tämä sai käyttöönsä lähtöselvityksestä.
Köpötteli kärryjen kanssa
Danny ja Helmi eivät kauaa Kanarialla viihtyneet, sillä kotimaa kutsui jo seuraavalla viikolla. Illan hämärtyessä lentokentällä liikkui myös useampi tarkka silmäpari, jotka raportoivat toverusten liikkeistä Seiskalle.
Vaikka kello kävi jo yli yhdeksää, kaksikko porhalsi Helsinki-Vantaan käytävillä varsin reippasta tahtia. Kapsäkit kulkivat kätevästi kärryissä, joista Danny otti myös tukea.
– Laujajan kulkeminen näytti aika vaivalloiselta. Hän käytti kärryjä kuin rollaattoria, kanssamatkustajat kertovat.
– Helmi näytti olevan vetovastuussa.
Patonkia poskeen
Pitkän lennon jälkeen hän johdatti Dannyn Subway -voileipäravintolaan, jossa musiikkineuvos jäi pöytään odottamaan Helmin suunnatessa tiskille.
– Olisiko ollut pientä nälkäkiukkua ilmassa, vieruspöydästä pohditaan.
Ruokailun päätteeksi Danny jäi vielä istuskelemaan ruokalaan Helmin kipaistessa ostoksille.