fbq
Vertti Harjuniemi, Shirly Karvinen, Viljami Harjuniemi ja Essi Unkuri

Viljami Harjuniemi Vertti-veljensä jalanjäljillä – suhde hallitsevaan Miss Suomeen: ”Juhlimme, että matka on vihdoin päättynyt”

Vuoden 2021 Miss Suomi kruunattiin viikko sitten lauantaina juhlallisin menoin Alfa-TV:n studiotalolla Keravalla. Kisan voiton vei ennakkosuosikin viittaa harteillaan kantanut Essi Unkuri, 23. Ensimmäiseksi perintöprinsessaksi valittiin Emmi Suuronen, 27, ja toisen perintöprinsessan kruunun nappasi Sonja Länsivuori, 23.

Miss Suomi Essi Unkurin itkusta ei ollut tulla loppua! Viljami-rakas ryntäsi antamaan kiihkeän suudelman – kuvat!

Essillä on ympärillään paljon läheisiä, jotka ovat tukeneet häntä pitkällä missimatkalla.

– Vanhempani ovat eläneet hengessä mukana jo neljä vuotta tähän hetkeen asti, Essi kiitteli.

Essi osallistui Miss Suomi -kilpailuun ensimmäisen kerran vuonna 2017.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

– Tukenani ovat olleet myös poikaystäväni Viljami sekä ihanat ystävät, hän jatkoi.

Essi ja Viljami ovat tavanneet alunperin sosiaalisen median kautta.
Essi ja Viljami ovat tavanneet alunperin sosiaalisen median kautta.

Essi ja Viljami ovat pitäneet yhtä kahden ja puolen vuoden ajan.

Hollywoodin huippustylisti tyrmistyi Miss Suomen valinnasta: "Tätimäiset hiukset ja lyhyt kaula" – liputti tyystin toisen kaunottaren puolesta

Shirly ja Vertti seurustelivat kahden vuoden ajan.
Shirly ja Vertti seurustelivat kahden vuoden ajan.

Erikoinen fakta pariskunnan suhteessa on se, että Viljami ei ole perheensä ensimmäinen hallitsevan Miss Suomen kanssa seurusteleva Harjuniemi.

Vuonna 2016 Miss Suomeksi kruunattu Shirly Karvinen seurusteli kahden vuoden ajan Viljamin isoveljen, Vertti Harjuniemen kanssa. Suhde päättyi vuonna 2018. Vertti on tullut tutuksi muun muassa Gladiaattorit-ohjelmasta.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Miss Suomi -finalisti Essi Unkuri yllätti hurjalla hiusvärillään ja paljastavalla kaula-aukollaan - nyt on rohkea missi! "Ajattelin vähän räväyttää"

Viljami seurasi ylpeänä tyttöystävänsä onnea tämän poseeratessa kameroille. Myös poikaystävän ympärillä riitti selkääntaputtelijoita.

– Upeaa nähdä, kuinka ihminen saavuttaa unelman kovan duunin kautta, Viljami hehkutti.

Viljami on päässyt seuraamaan Essin kehitystä lähietäisyydeltä. Vihdoinkin sekä fyysisesti että henkisesti rankka koitos on palkittu.

– Me juhlimme sitä, että tämä matka on vihdoin päättynyt ja saanut onnellisen lopun, Viljami vakuutti.