Vihamiehet iskivät?! Kohuliikemiehen öky-Mersu poltettiin Itä-Helsingissä – kuvat ja video!
Seiska uutisoi viime marraskuussa, että sadoille kuluttajille on lähetetty Kouluturvaa-lehteä, vaikka he eivät olleet tilanneet sitä. Kohteina oli muun muassa vanhuksia ja muistisairaita.
Kouluturvaa-lehden takana on Antti Einari Alastalo, joka on ollut 2000-luvulla vastaajana parissakymmenessä oikeudenkäynnissä. Esimerkiksi vuonna 2003 hänet tuomittiin kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeuteen törkeistä petoksista ja talousrikoksista.
Alastalon toimintaa ei ole katsottu hyvällä, ja Seiskan tietojen mukaan hän on saanut todellisia vihamiehiä.
Marraskuun alussa Alastalon Itä-Helsingissä sijaitsevaan kotiin tehtiin aamuöinen isku. Pelastuslaitos sai hälytyksen aamuyöllä puoli viiden aikaan, kun Alastalon auto oli sytytetty tuleen.
Alastalon Mercedes Benz C63 AMG -ökyauto paloi tuhotyön seurauksena korjauskelvottomaksi. Viron kilvissä olleen helmiäisvalkoisen, vuoden 2013 Mersun tarkka hinta ei ole tiedossa, mutta vastaavien menopelien hinnat liikkuvat Virossa 30 000–40 000 euron välillä. Alastalo on kirjoilla Virossa.
Polttoiskun dramaattisuutta lisäsi se, että autosta nousseet liekit olivat sytyttää koko talon tuleen. Palopaikan lähellä oli räystäs, johon tuli pääsi leviämään.
Jutun tutkinnanjohtaja Anne Hietala kertoo, että asiassa epäillään rikosta ja juttua tutkitaan tuhotyönä tai törkeänä tuhotyönä.
– Näyttää siltä, ettei palolle ole mitään luonnollista syttymissyytä. Ei siihen salama ole iskenyt, eikä muutakaan järkiperäistä syytä löydy.
Poliisi ei paljasta, onko heillä epäiltyjä.
– Tutkinta on käynnissä, joten en voi kertoa enempää, Hietala lausuu.
Helsingin Sanomat kertoi syyskuun alussa, että Kouluturvaa-lehden taustalla on useassa maassa toimiva miljoonaluokan huijaus.
Helsingin poliisin talousrikosyksiköstä kerrotaan Seiskalle, että Kouluturvaa-lehden rikostutkinta etenee hyvää vauhtia.
– Nimikkeisiin en kuitenkaan voi ottaa vielä kantaa. Olemme tehneet toimenpiteitä, mutta tiedotettavaa on vasta vuoden lopussa, rikostarkastaja Ismo Siltamäki kertoo Seiskalle.