
Vesa-Matti Loirin Ukko-poika avautuu Seiskalle perintöriidasta: "Tilanne on ihan perseestä"
Viihdelegendan poika avautuu ensi kertaa perintöriidasta.
Miltei heti Vesa-Matti Loirin hautajaisten jälkeen alkoi raastava perintöriita. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuteen saapui kanne, jossa Veskun tytär Jenni Loiri, 44, riitautti kuolinpesän selvittäjäksi määrätyn asianajaja Tuula Rainnon näkemyksensä mukaan esteellisenä.
Rainto oli määrätty pesänjakajaksi Veskun testamentissa, mutta Jennin mukaan testamentti on laadittu taiteilijan ollessa jo vakavasti sairas ja vahvoissa kipulääkkeissä.
Vesa-Matti Loirin perintöriidassa ratkaisu - Jenni-tyttärelle karvas tappio
Halusin kaiken menevän simppelisti
Käräjäoikeus hylkäsi Jennin kanteen. Päätöksessä todettiin muun muassa, että Veskun pojat Ukko, 28, ja Sampo Loiri, 27, olivat antaneet suostumuksen Rainnon valintaan.
– En vastustanut Rainnon valintaa, koska halusin, että kaikki sujuisi simppelisti. Sanoin muille, että voi tulla lisäkuluja, jos ruvetaan säätämään. En tiedä, mitä mieltä Vesku oikeasti edes oli hänestä, Ukko tuhahtaa Seiskalle.
– Juuri nyt tilanne kuitenkin on se, että hommat ovat venähtäneet ja menneet monimutkaisiksi. Kuolinpesän tili on lähes miinuksella, eikä pesänhoitaja ole vieläkään saanut faijan Inarinjärven mökkiä edes välittäjälle myyntiin. Tilanne on yhä ihan perseestä.

Lue lisää: Seiska löysi Vesa-Matti Loirin Ukko-pojan Amsterdamista: Tämän takia en tullut hautajaisiin
Suunnitelmat kariutuivat
Mökistä saatavat rahat jaetaan Ukon, Sampon ja Jennin kesken. Ukon mukaan kolmikon toiveissa oli saada mökki myytyä kesän aikana, mutta näin ei tapahtunut.
– Ensin Rainnon piti myydä mökki itse, mutta siitä ei tullut yhtään mitään. Sitten iso välittäjäketju olisi ottanut mökin myyntiin 335 000 eurolla, mutta sekin kariutui.
– Rainto ei ilmeisesti tajunnut, ettei hänellä ole valtuuksia tehdä toimeksiantosopimusta, koska mökki on faijan firman nimissä.
Perintökäräjillä pettynyt Jenni Loiri bongattiin vauhdikkaista tunnelmista – kuva
Liian halvalla emme myy
Ukon mukaan Rainto ei ole tämän jälkeen kyennyt löytämään mökille uutta välittäjää.
– Hän on vain selittänyt, että sopivaa välittäjää on vaikea löytää. Kukaan ei kuulemma halua sitä julkisuuden vuoksi, vaikka asian luulisi olevan juuri päinvastoin. Emme ole myöskään suostuneet laittamaan sitä liian halvalla myyntiin, vaan hintapyynnön pitäisi olla 300 000 euroa.
– Laskuttaa Rainto kyllä osaa. Hänen tuntipalkkansa on yli 300 euroa, ja lasku tulee joka sähköpostista ja puhelusta. Olemme maksaneet hänelle jo viisinumeroisen summan. Tuntuu, että kuolinpesän rahat ovat huvenneet näihin kuluihin.

Vesa-Matti Loirin Sampo-poika musiikkivideon kuvauksissa - kuin ilmetty isänsä!
Ostajat, ottakaa minuun yhteyttä
Ukko kertoo olevansa sisarustensa kanssa totaalisen tympääntynyt yli vuoden kestäneeseen sekavaan prosessiin. Toissa viikolla hän soitti Rainnolle ja kertoi antavansa haastattelun Seiskalle.
– Puhelun jälkeen Rainto otti yhteyttä ja yhtäkkiä olikin kuulemma löytynyt välittäjä. Harkitsemme parhaillaan, suostummeko hänen ehdotukseensa.
Ukko korostaa, ettei hänellä ole mitään Raintoa vastaan.
– Haluan vain, että hän hoitaisi asiat loppuun nyt kunnialla. En olisi ikinä uskonut, että faijan mökin myynti voisi olla näin hankalaa.
Ukko sanoo suoraan toivovansa, että tämä lehtijuttu levittäisi sanaa mökin myynnistä.
– Mökistä kiinnostuneet voivat ottaa yhteyden suoraan minuun. Yhteystietoni saa Seiskan toimituksesta. Luulisi että mökistä voisi joku liikemieskin kiinnostua – onhan se sentään Vesa-Matti Loirin mökki, Ukko huokaa.
Lue pesänhoitajan kommentit tuoreimmasta Seiskasta!