
Vesa-Matti Loirin testamenttiriidan salatut taustat: Ukko-pojalla outoja velkoja ja rikostuomioita
Kun Vesa-Matti Loirin syyskuisista hautajaisista oli kulunut reilu viikko, Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuteen saapui ensimmäinen hakemus liittyen taiteilijan kuolinpesään.
Katkera testamenttiriita oli alkanut.
Sotkuisen perintöriidan lisäksi hämmennystä herättää Vesa-Matin vanhimman elossa olevan pojan Ukon oudot rahasotkut. Ukko on viettänyt värikästä elämää, ja hänen osoitteensa on vaihtunut useaan otteeseen. Nyt hän asuu ulkomailla.
Minne rahat katosivat? Vesa-Matti Loirin lapsille jäi pieni perintö jättituloista huolimatta
Kymenlaakson käräjäoikeuteen on tammikuun 16. päivä tullut vireille velkakanne, jonka vastaajana on Ukko Loiri. Velkaa on maksamatta jääneistä vakuutuksista 206 euroa.
Helsingin käräjäoikeudesta Ukko on saanut kaksi velkomustuomiota.

Kaksi vuotta sitten hänelle rapsahti 600 euron velkatuomio, maksamatta jääneistä nettipalveluista, puhelinliittymistä ja sairaalamaksuista.
Kolme vuotta sitten juuri armeijasta päässeelle nuorukaiselle tupsahti 328 euron velkatuomio, sillä hän oli jättänyt palauttamatta armeijalle kuuluneita varusteita kyseisen summan arvosta.

Ukolla on myös kaksi rikostuomiota. Rattijuopumustuomio tuli vuonna 2013. Seuraavana vuonna hän sai tuomion kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle. Kumpaankaan käräjäoikeuden istuntoon hän ei saapunut, ja hänet tuomittiin sakkoihin. Kulkuneuvon luovuttamisesta tuli 20 päiväsakkoa, rattijuopumuksesta 40. Maksettavaa tuli alimman kuuden euron laskukaavan mukaan 360 euroa.
Ukolle on syntynyt myös ulosottorekisteri useiden hoitamattomien hammashoitomaksujen vuoksi. Nyt kaikki rästit on kuitenkin maksettu.
Velka-ahdingosta jättituloihin! Näin Vesa-Matti Loiri tienasi ennen kuolemaansa
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuteen toimitetussa haastehakemuksessa Veskun Jenni-tytär ilmoitti, ettei hän hyväksy testamenttia, joka oli tehty neljä kuukautta ennen isänsä kuolemaa.
Jenni yritti kaikin keinoin pitää perintöriidan poissa julkisuudesta.
Ensimmäinen riitaan liittyvä käräjäoikeuteen jätetty hakemus koskikin salassapitopyyntöä. Sitä perusteltiin Veskun firman Ramppivalo Oy:n liikesalaisuuksilla sekä henkilökohtaisilla tiedoilla varallisuudesta sekä mahdollisesta rikosepäilystä.
Vesa-Matti Loirin perintöriidan käsittely alkaa Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa maaliskuun 22. päivänä.
Lue lisää Loirin testamenttiriidasta tuoreimmasta Seiskasta!
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.