Vesa-Matti Loirilla oli käsittämätön erikoiskyky – Hannele Lauri muistelee ikimuistoista ravintolailtaa: ”Pelkkä katse riitti”
Lähes viikko on jo kulunut, mutta kyyneleet eivät ole vieläkään kuivuneet.
Näyttelijä Hannele Laurin, 70, on yhä vaikea sulattaa näyttelijäkollegansa ja ystävänsä Vesa-Matti Loirin kuolemaa. Suuri suomalainen viihdetaiteilija siirtyi ajasta ikuisuuteen viime viikon keskiviikkona 10. elokuuta, 77 vuoden iässä.
– En jotenkaan vieläkään tajua sitä, että Vesku on poissa...
– Lämmöllä ja rakkaudella häntä muistan. Syvä osanotto hänen omaisilleen ja ystävilleen – ja niitähän Veskulla riitti, Hannele nieleskelee Seiskalle.
Surun ohella Hannelen mielen on vallannut myös kiitollisuus kaikista yhteisistä vuosista. Sillä ystävä myös Hannele Loirille oli, vaikkakin suuri yleisö muistaa heidät näyttelijäkollegoina ennen kaikkea lukuisista Uuno Turhapuro -elokuvista.
– Ihaninta oli, että sain tehdä vuosikymmeniä Veskun kanssa töitä ja olla hänen ystävänsä. Olen oppinut häneltä valtavasti niin työnteosta kuin elämästä ylipäänsä. Hän jätti meille hienon perinnön.
– En usko, että Suomeen enää koskaan tulee Veskun veroista taiteilijaa. Tai ehkä tulee, mutta en ainakaan tällä hetkellä tunne ketään hänen veroistaan.
Kuten monilla tunnetuilla nimillä, myös Vesa-Matti Loirilla oli julkinen ja yksityinen minänsä. Mestarin kanssa vuosikymmenet tuntenut Hannele sai nähdä koko kansan tunteman taiteilijan molemmat puolet.
– Joskus Veskulle oli vaikeaa olla Vesa-Matti Loiri. Toki hän oli iloinen siitä, että hänen työtään arvostettiin ja että hänestä pidettiin, mutta eihän aina siitä huomiosta nauttinut. Monesti hän halusi olla myös rauhassa.
– Voi kuvitella mitä käy, kun Vesa-Matti Loiri menee esimerkiksi ravintolaan. Monesti niissä tilanteissa ihmiset ovat juoneet ja haluavat sitten tehdä tuttavuutta. Sitten se oli sellaista, että ”Vesku hei!” Ja ymmärtäähän sen.
Hannelen mieleen on jäänyt juurikin eräs ravintolailta Loirin kanssa. Viihdetaiteilija teki tuolloin seuralaiselleen selväksi haluavansa viettää rauhassa ravintolaillallista.
– Muistan, miten menimme kerran ravintolaan kaksin. Vesku sanoi suorasukaiseen tyyliinsä, että auta armias, jos joku tulee tähän lässyttämään. Eikä kukaan todellakaan tullut, vaikka monesta näki, että varmaan mieli teki. Mutta eivät tulleet, Hannele muistaa.
– Veskulla oli ilmiömäinen erityiskyky luoda eräänlainen aura ympärilleen. Hän osasi ikään kuin muodostaa kehän sanomatta sanaakaan. Se pelkkä katse ja olemus riitti.
Vesa-Matin tavoin myöskään Hannele on harvemmin ujostellut ulosantinsa kanssa.
– Veskuhan oli hyvin suora ja kertoi avoimesti mielipiteensä kaikesta. Siksi meillä varmaan olikin niin hauskaa, että olen itse ihan samanlainen. Samaan aikaan hän oli kuitenkin myös lämmin ihminen.
Hannelen piti toissa kesänä käydä Loirin luona kylässä, mutta molempien toiveissa ollut tapaaminen ei koskaan toteutunut.
– Hän pyysi luokseen ja lupasin jo mennä, mutta sitten tulikin hirveästi töitä ja se vain jäi. Mutta eihän se välillämme ollut side kuole koskaan. Juttumme jatkui aina heti kuin olisimme nähneet toisemme vasta äskettäin.
– Itselleni tärkeintä on, että Vesku uskoi jälleensyntymiseen eikä pelännyt kuolemaa. Sen muistaminen antaa lohtua.
