
Vesa-Matti Loiri hautasi kaksi poikaansa ja yritti itsemurhaa vaimonsa kuoleman jälkeen – teki kohtalokkaan ennustuksen omasta lähdöstään
Koko kansan arvostama ja rakastama Vesa-Matti Loiri on kuollut vaikeiden sairauksien murtamana. Suru-uutisen vahvisti Seiskalle hänen ex-vaimonsa Riitta Loiri.
Näyttävän työuransa lisäksi Vesku tuli tunnetuksi myös perhe-elämästään. Hän oli kolmesti naimisissa.
Ensimmäinen liitto näyttelijä Tuula Nymanin kanssa oli lyhyt, mutta intohimoinen. Vesku oli vain 22-vuotias ja Tuula 24, kun he nuoruuden huumassa avioituivat.
Ero astui voimaan jo kahden vuoden kuluttua.
Toisen liittonsa Vesku solmi 19-vuotiaan Mona Puolasen kanssa 1970-luvun alussa. Pariskunnalle syntyi Jani-poika vuonna 1973.
Liitto oli jo lopuillaan, kun Mona kuoli autokolarissa vuonna 1977 ollessaan vain 23-vuotias.
Uusia terveyshuolia: Vesa-Matti Loiri vetäytyi äkisti valokeilasta – läheiset ystävät huolissaan
Vesku kertoi Jari Tervon kirjoittamassa elämäkerrassa Loiri. (Otava 2019), että Monan kuolema sai hänet yrittämään itsemurhaa, mutta yritys jäi kaikkien onneksi vain yritykseksi.
Vesku oli jo tässä vaiheessa alkanut seurustella kolmannen vaimonsa Riitan kanssa.
Äidittömäksi jäänyt nelivuotias Jani muutti heidän luokseen asumaan. Perhe kasvoi, kun Riitta synnytti vuonna 1979 tyttären Jennin ja vuonna 1982 Joonaksen.
Jani koki äitinsä kohtalon vain 21-vuotiaana, kun hän menehtyi vuonna 1994 autokolarissa.
Veskulla on kaksi poikaa myös Stina Toljanderin kanssa. Veljekset Ukko ja Sampo syntyivät 1990-luvulla. Suhde Stinan kesti viitisen vuotta ja päättyi vuosituhannen vaihteessa, mutta välit säilyivät lämpiminä aina Veskun kuolemaan asti.
Veljekset viettivät lapsuutensa Intiassa. Vesku tapasi heitä harvakseltaan joko matkustaen itse Goalle tai kesäisin Suomessa, kun pojat viettivät täällä lomiaan.
Isä vei heidät kalaretkille Inarinjärven rannalla sijaitsevalle mökilleen, joka oli hänen turvasatamansa liki 40 vuotta.

– Ukko on perinyt minulta musikaalisuuden ja Sampo taas Pekka-veljeni kuvataiteilijan lahjat, Vesku kertoi Seiskalle.

Veskun kolmas traaginen ja henkilökohtainen menetys iski keväällä 2019, kun dj:nä tunnettu Joonas menehtyi sairauskohtaukseen vain 37-vuotiaana.
Isän ja pojan välit olivat olleet katkolla vuosia, mutta he saivat välinsä kuntoon 90-luvun alussa ja heistä tuli hyvin läheiset.
Vesku Loirin Joonas-poika sai viimeisen leposijansa – kaunis puuristi muistomerkkinä!
Vaikka Vesku ei koskaan ole suhtautunut kuolemaan, kuten normaalisti ihmiset suhtautuvat oli Joonaksen menetys hänelle niin musertava, että sydän petti ja Veskulle asennettiin sydämentahdistin.
– En pelkää pätkän vertaa omaa kuolemaani, sillä uskon jälleensyntymään. Tiedän olleeni maan päällä aiemminkin ja karma tuo minut vielä takaisin. Uskon eläväni tämänkertaista elämää vielä viitisen vuotta, Vesku ennusteli keväällä 2017 tehdyssä Seiskan haastattelussa.