Verottivatko Harlinien kihlajaiset Luokkakokouksen ensi-iltaa? Päätähdistä paikalla vain Aku!

Sonja ja Aku
Mainos
Mainos päättyy

Kolmatta Luokkakokousta tähdittävät tuttuun tapaan Aku Hirviniemi, Jaajo Linnonmaa ja Sami Hedberg. Elokuva sai ensi-iltansa perjantaina (23.7.) Imatralla.
Paikalle kutsuvierastilaisuuteen saapui pääosakolmikosta kuitenkin vain Aku. Liekö eilinen kihlajaisjuhla verottanut muun herrasväen voimia?

Paikalla elokuvan näyttelijöistä olivat Pertti Sveholm (vas.), Aku Hirviniemi sekä Ilona Chevakova ja Mari Perankoski. Keskellä kuvaa poseeraavat eilen kihlajaisiaan viettäneet Renny ja Johanna Harlin. Oikeassa reunassa komeilee elokuvan tuottaja Markus Selin.
Paikalla elokuvan näyttelijöistä olivat Pertti Sveholm (vas.), Aku Hirviniemi sekä Ilona Chevakova. Myös käsikirjoittaja Mari Perankoski nautti ensi-iltatunnelmasta. Keskellä kuvaa poseeraavat eilen kihlajaisiaan viettäneet Renny ja Johanna Harlin. Oikeassa reunassa komeilee puolestaan elokuvatuottaja Markus Selin.
Akun toimittajapuoliso Sonja Kailassaari oli pukeutunut ensi-iltaan kevyen kesäisesti. Olkapäät paljastava, valkoinen mekko korosti kauniisti Sonjan rusketusta.
Akun toimittajapuoliso Sonja Kailassaari oli pukeutunut ensi-iltaan kevyen kesäisesti. Olkapäät paljastava, valkoinen mekko korosti kauniisti Sonjan rusketusta.

 

Jaajon ja Samin sijaan Aku oli saanut leffaseurakseen kihlattunsa Sonja Kailassaaren. Sonja oli omien sanojensa mukaan tullut tukemaan puolisoaan tämän tärkeänä hetkenä.

Mainos
Mainos päättyy

Ensi-iltapaikka on näyttelijälle tuttu, sillä Akun mökki sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Imatralta. Aku kertookin viettäneensä kumppaninsa kanssa paljon aikaa mökillään kesän aikana.

- Ihan mahtavaa olla täällä! Mietin jossain vaiheessa, että olisimme tulleet jopa veneellä tänne mökiltä, mutta nyt kun eilen olivat ne kihlajaisjuhlat, niin tulimmekin autolla, Aku kertoo hyväntuulisena.

 

Bio Vuoksen eteen kerääntyi runsaasti myös paikallisia elokuvien ystäviä seuraamaan punaisen maton vilinää. Akusta ensi-iltajuhlien tuominen maakuntaan on hieno juttu.

Sonja ja Aku rupattelivat iloisina ihmispaljouden keskellä. Taustalla menoa seurasi muun muassa tuottaja Markus Selin.
Sonja ja Aku rupattelivat iloisina ihmispaljouden keskellä. Taustalla menoa seurasi tuottaja Markus Selin.
Jonka jälkeen oli aika pienen välipusun!
Pari vaihtoi pienen välipusunkin ensi-iltatohinassa.

- Täällä näkee tämän tunnelman! Eihän pääkaupunkiseudun ensi-illoissakaan mitään vikaa ole, mutta koska se ei ole jokaviikkoista, eikä edes jokavuotista, että täällä maakunnissa järjestettäisiin mitään tällaista, niin huomasin miten innoissani ihmiset täällä ovat, Aku pohtii ja tutkailee ympärilleen.

Mainos
Mainos päättyy

Aku ja Sonja intoutuivat jopa pusuttelemaan ensi-iltahuuman tiimellyksessä.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Verottivatko Harlinien kihlajaiset Luokkakokouksen ensi-iltaa? Päätähdistä paikalla vain Aku!