Veronica Verhosta eronnut Juhani Koskinen paljastaa asumiskuvionsa – näin ex-pari sopi raha-asioista

Veronica Verhosta eronnut Juhani on onnellinen perheestä ja ystävistä.
Sohvaperunat -ohjelmassa suomalaisten sydämiä lämmittänyt Juhani Koskinen viettää sinkkukesää.
Vuodenvaihteessa kihlatustaan Veronica Verhosta eronnut Juhani ei ole jäänyt surkuttelemaan suhteen päättymistä. Juhani jäi asumaan ex-parin yhdessä omistamaan asuntoon. Juoksevista kuluista sopiminen onnistui yhteisymmärryksessä.
- Kulut on jaettu sulassa sovussa. Hoidan itse tietenkin asumiskulut, kuten Veronica tekee omassa kämpässään, Juhani valottaa talouskuvioitaan.
Eroasunto myynnissä
Helsingin Punavuoressa sijaitseva asunto on ollut myynnissä jo melko pitkään. Hulppean kolmion hintapyyntö on 698 000 euroa. Korkeahkosta hinnasta johtuen kohteelle ei ole helppo löytää ostajaa. Juhani suhtautuu tilanteeseen kuitenkin optimistisesti.
- Kevätauringon mukana kiinnostuskin on kasvanut. Olemme järjestäneet yksityisnäyttöjä. Uskon ostajan löytyvän, kun markkinatilanne hieman helpottaa, Juhani toteaa iloisesti.
Juhani suunnittelee muuttavansa lähemmäs kotiseutuaan Turkua, kunhan vanha asunto käy kaupaksi. Työt vievät miestä jatkossakin ympäri Suomen, joten täysin ei Helsinki ole taakse jäämässä.

- Hakuvahti laulaa. Uuden kodin sijainnilla ei ole niin väliä, mutta haluaisin vähän lähemmäs Turkua. Olisi hienoa, jos koirille olisi oma piha, Juhani kertoo.
Juhanilla on Veronica-exänsä kanssa kaksi yhteistä mäyräkoiraa. Koiraveljekset Matti ja Teppo ovat tottuneet pennusta saakka reissaamaan isäntänsä mukana.
- Niillä on oma koppa autossa. Siellä ne nukkuvat koko matkan Turusta Helsinkiin.
Uudet tuttavuudet ja kokemukset tervetulleita
Juhani aikoo keskittyä tämän vuoden itseensä. Hän haluaa viettää aikaa perheensä, ystäviensä ja koiriensa kanssa. Ovea Juhani ei kuitenkaan rakkauden edestä läimäytä kiinni, jos sellainen on löytyäkseen.
- En etsi kesäromanssia, mutta en sulje mitään vaihtoehtoja pois, Juhani sanoo.
Juhani kokee, että lähipiirissä on hänelle tarpeeksi tällä hetkellä. Samalla hän toteaa, että uusiin ihmisiin on aina mukava tutustua.
- Ei ole hyvä jäädä yksin märehtimään.
"Turku on Suomen Pariisi"
On ilmiselvää, että turkulaissyntyinen Juhani arvostaa kotiseutuaan suuresti. Ei siis tule yllätyksenä, että hän mieltää Turun Suomen romanttisimmaksi kaupungiksi.
- Turku on Suomen Pariisi. Jokirannassa on romanttista keskieurooppalaista tunnelmaa, Juhani kehuu.
Vaikka rakkaus Turkua kohtaan on suurta, ei ex-sohvaperuna sulje pois muuallakaan asumista. Juhani myöntää, että voisi vielä muuttaa parisuhteen perässä toisaalle.
- Elämän filosofiani on, että avoimin mielin kohti uusia kokemuksia, Juhani paljastaa.