Veijo Baltzar vaihtoi verkkareihin! Kohuohjaaja hikilenkillä nuoren rakkaansa kanssa – kuva!

Lukuisista seksi- ja ihmiskaupparikoksista syytetty kulttuurineuvos Veijo Baltzar, 79, on totuttu näkemään julkisuudessa erilaisissa pikkutakeissa ja kaulahuiveissa. Paparazzi kuitenkin havaitsi toissa sunnuntaina, että kohuohjaajalla on sporttisempikin puoli.

Veijo nimittäin lähti varhain aamulla lenkkeilemään Helsingin keskustaan. Jalassaan kulttipomolla oli trendikkäät Adidaksen verkkarit sekä vähemmän trendikkäät Diadoran lenkkarit.
Varsinaisesta hikilenkistä ei oikeastaan ollut kyse, sillä Veijo veteli varsin verkkaisella askeleella. Siirtyminen Ullanlinnasta Bulevardille tapahtui kaiken lisäksi raitiovaunun kyydissä.
Kohuohjaajalla oli mukana nuori rakastajattarensa, jonka kanssa hän muutti hiljattain avoliittoon. Nainen vakuutti Lahko-dokumentissa, ettei häntä ole aivopesty eikä hän kärsi Tukholma-syndroomasta.
Veijo puolestaan on aina ollut perso nuorille naisille. Hän tunnusti asian jo vuonna 1996 Anna-lehdelle.
– Asia on ikävä kyllä niin, että monet naiset ovat akkoja jo 25-vuotiaina, ja minähän en väsähtäneiden kanssa voi elää, Baltzar linjasi lehdelle.