Vau! Niina Kuhdalta jymyuutinen

Tunnustus tuntuu Niinasta hienolta.
Yrittäjä Niina Kuhta koki tänään 5. elokuuta tunteellisen hetken, kun hän avasi hänelle tulleen lähetyksen.
Video: Niina kertoo lihavuusleikkauksestaan.
Häntä odotti upea tunnustus. Niina sai Suomen yrittäjiltä tulleen yrittäjäristi-ansiomerkin.
– Parhainta yrittäjänä on perhe, henkilökunta ja asiakkaat. Ilman mitään näistä ei ole menestyvää yritystä, Niina hehkuttaa iloisena Seiskalle.
Kahdenkymmenen vuoden työmaa
– Kaksikymmentä vuotta sitten olin vasta 22-vuotias nuori nainen, rahaton ja täynnä ideoita. Kävin päivätöissä ja kaikki vapaa-aika kului iltakoulussa liiketaloustieteitä opiskellen ja Niinatarta suunnittellen, Niina muistelee Seiskalle.
Vuonna 2005 Niina perusti hääliike Niinattaren, joka toimii yhä tänäkin päivänä.
– Olen yrittäjänä saanut kaiken mahdollisen mitä voi vaan haluta. Myös korkean verenpaineen ja stressin.

Niina kertoo päässeensä urallaan matkustelemaan maailmalla ja tapaamaan mitä mielenkiintoisempia ihmisiä. Hän kokee hääpukubisneksessä myös suurta vastuuta, sillä hääpäivä on paitsi suuri merkkipäivä pariskunnille myös iso rahallinen panostus.
Niina rakastaa työtään ja hänen henkilökunnastaan on tullut hänelle kuin perhettä.
Taustalla elämänmuutos
Niinan elämässä on vuoden sisään tapahtunut suuria muutoksia. Niina kävi viime vuoden marraskuussa Virossa sleeve-leikkauksessa eli mahalaukun kavennusleikkauksessa.
Hän kertoi matkastaan Seiskalle kesäkuussa. Ennen lihavuusleikkausta Niinalla oli jäätävät selkäkivut ja hänen jaksamisensa oli lähes olematonta. Enää kivut eivät estä Niinaa liikkumasta.
Tällä hetkellä Niinan elämä on tasaista ja hän voi hyvin.
– Olo on hyvä ja energinen, Niina tiivistää.