Vau! Näin tikissä Anne Kukkohovi, 53, on – bikinityyli kerää kehuja

Anne paljasti vastikään muuttavansa Yhdysvaltoihin mallin töiden perässä.
Juontaja Anne Kukkohovin, 53, elämässä puhaltavat uudet tuulet.
Anne tunnetaan muun muassa Koko Suomi leipoo -ohjelman juontajana. Hetki sitten Anne kuitenkin paljasti muuttavansa Yhdysvaltoihin, sillä hän oli saanut rapakon takaa mallin töitä.
Anne oli lähettänyt raikkaita, meikittömiä kuvia itsestään mallitoimistolle, ja oli nopeasti saanut sopimuksen.
Juontajakaunotar kertoo kuitenkin, että työviisumin saaminen Los Angelesiin oli tuntunut haastavalta.
– Eniten aikaa ja vaivaa meni itse viisumiprosessiin ja siitäkin saan kiittää montaa ihanaa ihmistä, te tiedätte kyllä keitä olette, Anne kirjoitti julkaisussaan.
Mallin työt eivät ole uutta Annelle, sillä hän on työskennellyt mallina jo vuodesta 1990 lähtien. Suomen maaperän lisäksi Anne teki töitä muun muassa Englannissa, Japanissa, Saksassa ja Ruotsissa.
Ennen Koko Suomi leipoo -pestiään Anne myös juonsi mallintöihin keskittyvää Suomen Huippumalli haussa -ohjelmaa.
Vuodet eivät ole himmentäneet Annen kauneutta, mistä tuore mallisopimus kertookin. Kaunotar julkaisi Instagram-tilillään yllättäen läjän kuvia, joissa esittelee rantakuntoaan.
Kuvissa Anne poseeraa luonnollisen meikittömänä, ja yllään tällä on mustat, hapsuilla ja helmillä varustellut bikinit.
Sisätiloissa otettujen kuvien lisäksi, kuvakarusellin lopusta löytyvissä kuvissa Anne hymyilee leveästi uima-altaan reunalla.
Annen tyylikkäät kuvat keräsivät nopeasti paljon huomiota, ja kaunottaren bikinityyli on saanut hurjasti kehuja julkaisun kommenttikentässä.
– Aivan huikeen kaunis nainen olet Anne, eräs kommentoija toteaa.