Varoittava esimerkki: Mies otti erektiolääkettä yliannostuksen - näkö meni!
Mies, joka otti yliannostuksen erektiohäiriölääkettä, kärsii nyt pysyvästä näkökyvyn heikentymisestä. 31-vuotias mies nautti verkosta ostamaansa, nestemäistä erektiolääkettä, jonka vaikuttava ainesosa on sama, kuin Viagrassa. Hän joi tuotetta yli suositellun annoksen, jonka jälkeen hän alkoi nähdä punaista sävyä ja valonvälähdyksiä.
Vaikka välähdykset olivat loppuneet seuraavaan päivään mennessä, mies näki yhä kaiken punertavana. Kahden päivän kuluttua hän hakeutui sairaalaan New Yorkissa. Lääkärit tutkivat potilaan silmät ja havaitsivat, että lääke oli pysyvästi vahingoittanut verkkokalvon soluja.
Nyt, vuotta myöhemmin, hänen oireensa eivät ole poistuneet, huolimatta lääkärien määräämästä steroidilääkityksestä. Aiemmat tutkimukset ovat havainneet, että erektiolääkkeet voivat aiheuttaa sivuvaikutuksina näön sumentumista ja valoherkkyyttä. Lääkärien mukaan kyseessä on kuitenkin ensimmäinen raportoitu tapaus, jossa erektiolääke on aiheuttanut pysyviä silmävaurioita. He arvelevat, että verkosta ostettu aine on saattanut sisältää tuntemattomia ainesosia, jotka ovat osittain vastuussa vammojen vakavuudesta.
– Tämä osoittaa, kuinka vaarallinen suuri annos tavallistakin lääkettä voi olla, muistuttaa silmälääkäri Richard Rosen:
– Ihmisten, joille värinäkö on elinehto, täytyy ymmärtää, että lääkkeen liiallisella nauttimisella voi olla pitkäkestoisia vaikutuksia.
Miehen tarina kerrottiin lääketieteellisessä Retinal Cases and Brief Reports-lehdessä.
Lähde: New York Post