Vappu Pimiän julkkisbileet jatkuvat jo toista päivää: suosikkijuontaja kuvasi sohvalle väsähtänyttä mysteerimiestään

Suosikkijuontaja Vappu Pimiän järjestämät juhlat miehelleen Teemu Huuhtaselle jatkuivat lauantaina (11.12.) toista päivää.
Mysteerimiehenä tunnettu Teemu viettää viikonloppuna 50-vuotispäiviään, ja bileissä on ollut mukana monia tunnettuja julkkiksia.
Pirskeet olivat villit jo ensimmäisenä iltana, kun muun muassa Mikko Leppilampi ja Ville Pusa nousivat esittämään päivänsankarille serenadit.
Vieraat ovat hehkuttaneet Vappua ansaitusti maan kovimpana seremoniamestarina, sillä hän on varannut juhlia varten hulppean kylpylähotelli Långvikin yksityiskäyttöön.
Ennen pippaloita Vappu ilmoitti, että lapsilla on juhliin pääsy kielletty.
Emännän antaman rajoituksen ymmärtää, sillä bileet ovat äityneet paikoitellen villeiksi. Vappu on julkaissut Instagramin Story-osiossa hauskoja kuvia ja videoita juhlista.
Pippaloiden kakkospäivänä Vappu näyttää, kuinka juhlakansa nauttii aamiaisella mimosoja eli samppanjasta ja appelsiinimehusta sekoitettuja drinkkejä.
Yksi juhlijoista hehkuttikin, että "onhan tämmöiset kaksipäiväiset aikuisten juhlat huikeita". Toisena päivänä juhlissa ovat olleet mukana muun muassa näyttelijä Antti Luusuaniemi, ex-taikuri Iiro Seppänen sekä duudsonit Jukka Hildén ja Jarppi Leppälä.
Storysta myös paljastuu, että juhlia varten on teetetty oma "Mysteerimies"-olut.
Videoilta myös selviää, että Vappu ja Teemu-rakas äityivät tanssimaan hyvin intiimiin tyyliin hitaita.
Illan pimetessä juhlahumu alkoi saavuttaa suomalaiskansallisia sävyjä, sillä Vappu julkaisi kymmenen aikaan videon, jossa hän kuvaa sohvalla väsähtynyttä Teemua. Näyttää vahvasti siltä, että mysteerimies on tässä vaiheessa nukahtanut kesken juhlien. Pian Seiskan uutisen jälkeen Vappu poisti kyseisen kohdan Instagramistaan.
Oman mausteensa tilanteeseen tuo se, että videon aikana duudsonit Jukka ja Jarppi tulkitsevat karaokessa Pelle Miljoonan klassikkokappaletta Moottoritie on kuuma.
Juttua muokattu klo 23:41 11.12.2021: Lisätty tieto, että Vappu poisti videon väsähtäneestä Teemusta pian Seiskan uutisen jälkeen.