Vappu Pimiä alkoi heti remontoida uutta luksuskotiaan – valjasti tv-kasvot töihin!

Seiska kertoi aikaisemmin, että juontaja Vappu Pimiä, 40, on hankkinut keväällä liikemiespuolisonsa Teemu Huuhtasen kanssa 114-neliöisen asunnon Helsingin Ullanlinnasta.
Juontaja Vappu Pimiä ja Teemu Huuhtanen ostivat ökyasunnon: hinta mellevät 850 000 euroa – kuva!
Remonttipuuhat ovat siirtäneet muuttoa uuteen kotiin. Rapun ovessa oleva tiedote kertoo asunnossa suoritettavan pintasaneeraustöitä aina kesäkuun loppuun saakka. Remontin mittavuudesta kertoo talon edustalla oleva siirtolava.
– Emme käytä kesää remonttiin, sitä varten on ammattilaiset, Vappu paljasti Seiskalle hiljattain.


Seiskan selvityksen mukaan Vappu on valjastanut remonttiin avukseen tv:stä tutun Ville Heinon. Kotoisa-ohjelmaa tähdittävä Ville johtaa korjausrakentamiseen erikoistunutta yritystä, jonka työmiehet ovat kunnostaneet asuntoa Vapun ja Teemun mieleiseksi.
Sisustusratkaisussa Vappua on auttanut Villen työparina Kotoisa-ohjelmassa nähtävä Seija Strand.
Villen yritys on tehnyt remontteja Kotoisa-ohjelman lisäksi myös Inno- ja Huvila ja Huussi -tv-sarjoihin. Nähtäväksi jää, päätyykö Vapun kodissa tehtävä muutos myöhemmin televisioon.