Vanhanaikaiseksi tunnustautuva Martti Syrjä: Tämä on arvokkainta mitä minulla on

Eppu Normaali -yhtyeen keulakuva Martti Syrjä, 62, ei viihdy valokeilassa keikkalavojen ulkopuolella. Hän kertookin Seiskalle inhoavansa julkisuutta ja harkitsevansa tv-ohjelmiin osallistumisiaan hyvin tarkasti.
– Minulle riittää, että käyn keikoilla. Olen aiemmin vältellyt näitä lehdistötapahtumia.
– Sukuni salat -sarjaan osallistuminen on poikkeustapaus, koska se ei ole perinteinen viihdeohjelma. Se perustuu tieteeseen ja on enemmänkin sellainen seikkailuohjelma, Martti tarkentaa.

Marttia ja muita bändin jäseniä nähtiin toki paljonkin julkisuudessa 1970-luvun lopulta aina 1990-luvun alkuun asti.
– Pikkuhiljaa vuosikymmenten vieriessä minulle on tullut yhä vastenmielisemmäksi antaa haastatteluita. En nyt tarkoita tätä haastattelua, hän lisää nopeasti ja hymyilee.

Martti perustelee päätöstään myös sillä, ettei hänellä ole enää ”mitään kiinnostavaa” kerrottavanaan.

– Olen ollut vuosien mittaan otsikoissa ihan tarpeeksi. Olen myös lukenut sellaisia juttuja itsestäni, joista en ole tykännyt.
Martti arvostaa yksityiselämäänsä yli kaiken. Hänen mielestään kaikkia asioita elämässä ei tarvitsisi jakaa ihan kaikille.
– Ihmiset kertovat somessa kaikenlaista itsestään. Olen vanhanaikainen ihminen, ja mielestäni yksityiselämä on arvokkain asia, mitä ihmisellä on. En halua siitä luopua.