
Vain elämää: Suvi Teräsniska pitää väkevän palopuheen seksuaalivähemmistöjen oikeuksista: ”Ahdasmielistä ajattelua”
Perjantain (22.10.) Vain elämää -jaksossa vietetään Suvi Teräsniskan päivää. Chisu on valinnut esitettäväkseen Suvin kappaleen, josta tämä on saanut kiittävää palautetta seksuaalivähemmistöjen edustajilta.
- Sanotaan, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Kuitenkin täällä on valitettavan paljon ahdasmielistä ajattelua siitä, kenellä on oikeus rakkauteen. Minusta se on meidän kaikkien oikeus, ja meillä kaikilla pitäisi olla siihen mahdollisuus, mihinkään uskontoon, ikään tai sukupuoleen katsomatta, Suvi painottaa.
Vain elämää: Suvi Teräsniska murtuu avioliittonsa vaikeuksista: "Meillä on meneillään kriisi"
Suvin sanat saavat kannustusta yhteisen pöydän ääressä. Chisu liikuttuu kertoessaan kappalevalintansa aiheuttamista tunteista. Hän halusi kajota sanoitukseen, jotta lyriikoissa painotettaisiin rakkauden vaikenemattomuutta.

- Uskon, että rakkaus meissä kaikissa on nimenomaan se Jumala, joka ei koskaan vaikene, Chisu sanoo.
Chisun tulkinta Suvin kappaleesta on hyvin erilainen kuin alkuperäinen. Esityksen jälkeen artistit kehuvat vuolaasti laulajaa. Anna Abreu ylistää ja kiittää Chisua, sillä tämä nostaa tulkinnallaan esiin tasa-arvo-ongelmat ja käyttää taiteilija-asemaansa ihmisoikeuksien puolustamiseen.
Teema puhuttaa muusikoita muutenkin.
- Miksi kulttuurit ympäri maailmaa haluavat hirveästi kontrolloida rakkautta? Miksi lähes kaikissa uskonnoissa määritellään, minkälainen pitää juuri tällä osa-alueella olla? Pyhimys äimistelee.
Tuure Kilpeläinen linjaa, että hänelle rakkaus ja Jumala ovat sama asia.
Vain elämää Nelosella ja Ruudussa perjantaisin klo 20.