Uutta tietoa Kerttu Rissasen mysteerivaivasta - "Juttelin lääkärin kanssa..."

Alhaiset rauta-arvot ovat vaivanneet Kerttua jo pitkään.
Ryhmäliikuntoja ohjaava Kerttu Rissanen, 27, on kamppaillut terveysongelmien kanssa pitkään.
Salatuissa elämissäkin näytellyt Kerttu on etsinyt apua vaivoihinsa lääkäristä ja raportoinut terveydentilastaan aktiivisesti sosiaalisessa mediassa.
Ex-näyttelijä on kertonut kärsineensä alhaisista rauta-arvoista jo lapsesta lähtien. Aikuisiällä hänet on ohjattu muun muassa rautainfuusioon, jossa rautahoitoa annetaan potilaalle suonensisäisesti.
Kerttu Rissanen avautuu terveystilanteestaan: "Ei näytä kovin lupaavalta"
Nyt Kerttu on saanut ammattilaiselta tilannepäivityksen hoitojen vaikuttavuudesta.
- Äsken juttelin lääkärin kaa puhelimessa rautajutuista. Arvot alkaa näyttää muuten hyviltä mut ferritiini ei noussu kauheesti edellisestä infuusiosta, Kerttu harmittelee.
Ferritiinillä tarkoitetaan elimistön rauta-arvojen mittaria. Alhainen ferritiini taso kertoo usein juuri raudanpuutteesta.
Lääkärin mukaan Kerttu ei kuitenkaan kärsi esimerkiksi raudan imeytymiseen liittyvistä ongelmista.
- Ja on tutkittu suolisto ja kaikkea eli ei oo imeytymishäiriötä tai sairautta taustalla, hän selventää.
Ex-näyttelijä on menossa loppukesästä vielä kerran lääkärin pakeille.
- Eli elokuussa here we go once again, meen vielä yhteen rautainfuusioon ja sit yritän rautalisällä ja ruokavaliolla pitää arvot ylhäällä.
Ikävän tilanteen vuoksi Kerttu on joutunut tekemään radikaaleja muutoksia muun muassa ruokavalioonsa.
Kerttu Rissanen uudisti ulkonäköään – muistatko, miltä Salkkarit-tähti näytti 17-vuotiaana?
Rissanen ehti olla 10 vuotta kasvissyöjä, mutta rauta-arvoja kohottaakseen hän on joutunut lisäämään jälleen punaista lihaa ruokavalioonsa.