Uutisankkuri Piia Pasanen Linnan juhliin erilaisessa roolissa: Olen huono tanssimaan!

Piia Pasanen nähdään Linnan juhlissa.
Mainos
Mainos päättyy

Uutisankkuri Piia Pasanen, 45, saapuu tänä vuonna itsenäisyyspäivän vastaanotolle Linnaan vieraana miehensä, MTV Uutisten päätoimittajan Tomi Einosen, 48, kanssa. Hän on useana vuonna juontanut Linnan juhlat YLE:lle.

– Totta kai olin yllättynyt kutsusta. Minulla oli kuitenkin pieni etiäinen asiasta, koska pitkän uran Linnan juhla -lähetysten juontajana tehneet kollegani ovat aiempina vuosina saaneet kutsun juhliin, kun ovat lopettaneet lähetysten juontamisen. En pitänyt kuitenkaan kutsua itsestäänselvyytenä, Piia kertoi Seiskalle Kaunis sinä -messujen lehdistötilaisuudessa.

Itsenäisyyspäivän booli muuttuu - katso yksityiskohdat tämän vuoden Linnan juhlista!

Piia lopetti Linnan juhlien juontamisen 16 vuoden työrupeaman jälkeen viime vuonna. Hän oli pitkään miettinyt lopettamista.

Piia avioitui lastensa isän, MTV uutisten päätoimittajan Tomi Einosen kanssa vuonna 2003. – Emme ole antaneet mieheni kanssa yhteishaastatteluja, koska se ei ole tuntunut luontevalta. Yksityiselämä ei kuulu kenellekään.
Piia avioitui lastensa isän, MTV uutisten päätoimittajan Tomi Einosen kanssa vuonna 2003. – Emme ole antaneet mieheni kanssa yhteishaastatteluja, koska se ei ole tuntunut luontevalta. Yksityiselämä ei kuulu kenellekään.
Mainos
Mainos päättyy

– Nyt on aika antaa uusille tilaa, Piia toteaa.

Piia on stressannut tänä vuonna huomattavasti vähemmän valmistautumisesta kuin niinä vuosina, jolloin on ollut Linnassa töissä.

– Minulla ei ole paineita asusta tai meikistä, koska luotan ammattilaisiin. Pukuni suunnittelee Teemu Muurimäki, Piia kertoo.

Nyrkkeilymestari Elina Gustafsson ja Emmi-rakas saivat kutsun Linnan juhliin: Suuri kunnia!

Piia on vielä vaitonainen siitä, millainen puku hänen päällään nähdään.

– En itse asiassa edes tiedä, paljonko pukuni maksaa! Siinä ei ole laahusta, koska sen kanssa on todella vaikea liikkua Linnassa. Ilmastonmuutos on tänä vuonna teemana, joten päätin, ettei puvussani ole muovia ja käytän myös kenkiä, jotka minulla on ollut edellisvuosina juhlissa.

Miten aiot iltasi viettää juhlissa?

Mainos
Mainos päättyy

– Olen huono tanssimaan, mutta kai sitä pitää muodon vuoksi käydä parketilla pyörähtämässä. Varmasti tulee myös nautittua boolia ja tutkittua herkkupöydän antimia, jotka ovat tulleet minulle tutuiksi 16 vuoden aikana.

LIITY UUTEEN SEISKA KLUBIIN JA LUE MEHUKKAITA JULKKISUUTISIA, JOIHIN PÄÄSET KÄSIKSI VAIN KLUBIN JÄSENENÄ! REKISTERÖIDY KÄYTTÄJÄKSI TÄSTÄ LINKISTÄ!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan