Uusi ura! Nylon Beatin Jonna työskentelee televisiosta tutun julkkiksen perustamassa ravintolassa

Gourmet-kansa saa nauttia Jonnan tuotoksista.
Kokkikoulussa nykyään opiskeleva Jonna Geagea on aloittanut uransa oikean ravintolan keittiössä.
– Jonna työskentelee Sari Helinin perustamassa Le Ankka -ravintolassa Helsingin Ullanlinnassa, gourmet-kansa kertoo.
Nylon Beat -duosta julkisuuteen noussut laulaja on esiintynyt soolourallaan sekä suomeksi että englanniksi ja vieraillut ahkerasti muiden artistien kappaleilla. Hänet on nähty myös teatterilavoilla ja kertaalleen Idols-tuomarinakin. Viime vuoden lopulla Jonna esiintyi Lady Gaga - Poker Face -illallisshow'ssa Helsingissä ja Tampereella.

Nylon Beat kieltäytyi lihavasta tilipäivästä: ”Katsotaan uudelleen, kun täytämme 70”
Helmikuussa Nylon Beat nähtiin yllättäen lavalla, kun Jonna ja Erin lauloivat kolme kappaletta helsinkiläisravintola Rymy-Eetussa. Mistään varsinaisesta paluukeikassa ei ollut kyse, vaan silloin vietettiin pitkän uran managerina ja keikkamyyjänä tehneen Eeva Malinin 60-vuotispäiviä.