Uskomatonta! Energiaparantaja ennusti Saara ja Meri Aallon rakkaustarinan

Uskomatonta! Energiaparantaja ennusti Saara ja Meri Aallon rakkaustarinan

Meri Aalto sai tietää Saaran liittyvän elämäänsä jo ennen heidän ensitapaamistaan.

Mainos
Mainos päättyy

Laulaja Saara Aalto ja hänen yrityskumppaninsa Meri Aalto astuivat avioon vuonna 2020. He olivat tunteneet tuolloin jo vuosikausia.

Katso Seiskan tuoreimmat viihdeuutiset:

Tänään (20.7.) Saara kertoi Instagram-tarinoissaan, että eletään tärkeää aikaa.

- Nyt tulee 10 vuotta siitä, kun minä ja Meri tutustuttiin/rakastuttiin, laulajatar kirjoittaa omakuvan yhteyteen.

Mainos
Mainos päättyy

- Tarinahan on aivan ihmeellinen universumin johdatus..., hän alustaa.

Saara Aalto ja Meri-rakas: Häät!

Ensin Saara jakaa vanhan Facebook-päivityksensä vuodelta 2015. Hän kertoo siinä uskomattoman ennustuksen, joka tapahtui vuosi ennen hänen ja Merin tapaamista.

- Vuonna 2012 mun Meri (jonka kanssa ei silloin vielä tunnettu) istuu saunassa energiaparantaja-ystävänsä kanssa, joka yhtäkkiä näkee näyn ja sanoo: "Meri, Saara Aalto tulee muuten istumaan näillä lauteilla", Saara kertaa vanhassa päivityksessään.

Saara Aallon suuri uutinen kirvoitti närkästystä somessa: "Säälittävämmäksi ei voi enää mennä"

Meri ei aivan uskonut tätä todeksi.

Mainos
Mainos päättyy

- Meri nauraa epäuskoisesti ja heittää: "No pidä huoli, että miekin oon silloin täällä saunassa." 

Keskustelu loppui tuolloin, mutta myöhemmin he tutustuivat Merin kanssa ja vuonna 2015 he istuivat kaikki kolme saman saunan lauteilla ihmetellen, miten näin saattoi tapahtua.

- Kolmen vuoden ympyrä sulkeutui, ennustus toteutui, ja ei voi kuin ihmetellä, miten hienosti universumi toimii.

Vuosi ennustuksen jälkeen, eli 10 vuotta sitten Meri päätyi Saaran keikalle. Hän on muistellut päivää omassa somessaan. Saara oli bongannut Merin lisääman somekuvan ja laittanut hänelle viestiä sosiaalisessa mediassa.

- Saara bongas kuvan mun Instagramista ja laittoi mulle viestiä et miks en tullut moikkaa keikan jälkeen meet&greettiin (kun oltiin pari viestiä vaihdettu vuosi aiemmin). Sen jälkeen juttelu ei loppunut koskaan ja tässä sitä ollaan. (Olin kuulemma niin söpö, että halus laittaa viestiä), Meri muistelee.

Saara ja Meri Aallon häämatka sai iljettävän käänteen

Mainos
Mainos päättyy

Universumi selvästi puuttui peliin.

- Hulluinta, et Saara on kertonut et tuo keikka oli yks hänen kamalimmista. Oli mm. itkenyt ennen keikkaa. Aikamoinen opetus siitä, että ei voi tietää ikinä (huononakaan hetkenä) et mitä hyvää on nurkan takana. Ja mä taas olin niin väsynyt, et en meinannut jaksaa lähteä katsomaan Saaraa, vaan meinasin jäädä kotiin. Aikamoinen opetus, että miten pienestä on kiinni elämän ihmeet, Meri summaa.

Myös Saara muistaa keikan elämänsä huonoimpana.

- Ääni lähti koska olin itkeny niin paljon. Jouduin räppäämään sen takia yhden biisin... Mutta tuo keikka toi mut ja Merin yhteen, hän kirjoittaa.

Saara ja Meri Aalto romanttisessa häävideossa: "Kuin satu!"

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan