Uskomaton sattuma Lahdessa! Maailmankuulu rocktähti saapui vaivihkaa syömään pikaruokaravintolaan – silminnäkijä Jouni, 39: ”Hiffasin, että ei saamari…”

Päijät-Hämeen helmi Lahti tunnetaan kaupunkina, jossa sattuu ja tapahtuu silloin tällöin. Tai oikeastaan aika useinkin.
Ja vaikka hyppyrimäkien juurelta onkin aikoinaan ponnistanut useampi historian suurmies, edes radiomastojen katveessa ei ole jokapäiväistä, että vastaan astelee todellinen maailmantähti. Varsinkaan amerikkalainen sellainen.
Näin pääsi kuitenkin käymään viime viikonloppuna. Seiskan toimitukseen otti yhteyttä lahtelainen Jouni, joka kertoi häkeltyneenä näkemästään ja kokemastaan omassa kotikaupungissaan.
Erikoinen ja varsin harvinainen tapahtumaketju alkoi vyöryä viime viikon perjantai-iltana (28.09.) Lahden Launeella sijaitsevan McDonald’sin edustalla.
– Odottelimme lasten kanssa ruokia Mäkkärin autokaistalla, kun poikani sanoivat, että katsopas iskä, mikä partaukko tuolla painelee, Jouni kertaa Seiskalle.
– Sitten hiffasin, että ei saamari, sehän on Billy Gibbons!

Kyseinen herrasmies tunnetaan tietysti legendaarisen ZZ Topin laulaja-kitaristina ja itseoikeutettuna alkuperäisjäsenenä.
Texas-rockin sanansaattaja Gibbons, 68, on yksi planeetan arvostetuimpia kitaran kesyttäjiä ja niin upporikas, ettei hänen äkkiseltään arvaisi asioivan lahtelaisessa pikaruokalassa.
LUITKO JO TÄMÄN? Rockin supertähti saapui Suomeen: heilui lentokentällä savukalan kanssa - kuvat!
Vielä hullummaksi asian tekee se, että Jouni törmäsi samaan herraan heti seuraavana iltana – ja taas paikallisessa pikaruokalassa!
– Sillä kertaa olin tosin keskustan Burger Kingissä. En voinut uskoa, että Billy oli taas siellä, Jouni naureskelee Seiskalle.
Mitä Billy teki Suomen Chicagossa? Entä miltä mies näytti? Katso kuvat ja lue koko stoori tuoreimmasta Seiskasta!
TILAA SEISKA TÄSTÄ!