”Uskallan tehdä rohkeampia päätöksiä!” Näin Star Warsin menestysrooli muutti Joonas Suotamoa!

Entinen koripalloilija, nykyisin kansainvälistä näyttelijänuraa luova Joonas Suotamo, 33, jaksaa hymyillä, vaikka on antanut edellisenä päivänä peräti 40 haastattelua. Hän on markkinoimassa joulukuussa ensi-iltaan tulevaa Star Wars: The Rise of Skywalker -elokuvaa, jossa hänet nähdään Chewbaccan roolissa. Hän nautti trilogian viimeisen osan kuvaamisesta, koska pääsi tekemään töitä ohjaaja J.J. Abramsin kanssa.

– Hän oli aikoinaan se henkilö, joka poimi minut Chewbaccan rooliin. Vahvasti oli lopullisuuden tuntua, sillä emme saagan päätöksen jälkeen välttämättä tee töitä yhdessä muun työryhmän kanssa, vaikka jatkossa tehtäisiinkin Star Wars -elokuvia. Minusta on kuitenkin kiva saada asioita päätökseen, Joonas kertoo.
Espoon Matinkylässä varttunut Joonas ei mielestään ole muuttunut menestysroolin myötä.
– Toki verkostot ovat kasvaneet ja mahdollisuuksia tullut lisää. Matkustelen enemmän kuin ennen elokuvauraa ja uskallan tehdä rohkeampia päätöksiä. Olen kuitenkin edelleen se sama Joonas kuin ennen.