Urheilutoimittaja Kaj Kunnas jätti vakituisen työnsä aivoinfarktin jälkeen – opetteli ottamaan elämän kevyemmin: ”Jatkuva stressi on vaarallista!”

Kaj Kunnas
Mainos
Mainos päättyy

Urheilutoimittaja Kaj Kunnas, 56, sai toukokuussa 2016 aivoinfarktin, joka oli lähellä päättää kaiken.

Kaj kuitenkin toipui kohtauksesta ja päätti, ettei anna valtaa kuolemanpelolle, vaikka viikatemies ehti hipaista.

Toivuttuaan aivoinfarktista Kaitsu teki ison päätöksen. Vuonna 2017 hän jätti rakastamansa, 27 vuotta kestäneen vakituisen työnsä Yleisradiossa.

Infarktin syy jäi epäselväksi, mutta työtään rakastava toimittaja arvelee sen johtuneen muun muassa huonosta unirytmistä ja tiedostamattomaksi jääneestä stressitilasta.

– Stressi voi olla myös positiivista, mutta jos se on jatkuvaa, se käy vaaralliseksi. Minulle urheilutoimittajan työ oli harrastus, josta vielä maksettiinkin.

Mainos
Mainos päättyy

Aivoinfarktista jo yli kolme vuotta – Kaj Kunnas, 56, toipui vakavasta kohtauksesta ja vältti masennuksen: ”Kaksikielisyys pelasti puhekykyni!”

Hän on opetellut ottamaan elämän iisimmin, nukkumaan paremmin ja arvostamaan terveyttä, jonka voi menettää hetkessä.

– Infarktista on ollut hyötyäkin. Olin kärsinyt kesäisin siitepölyallergioista, mutta kolme vuotta sitten, hoitojen jälkeen oireet katosivat kokonaan. 

Kaitsu palaa tv-ruutuun marraskuun lopussa, kun hänen keskusteluohjelmansa Kaj Kunnas Exclusive starttaa TV5:llä.

Kaj Kunnaksen omassa tv-show'ssa vieraana on muun muassa Valtteri Bottas.
Kaj Kunnaksen omassa, uudessa tv-show'ssa vieraana on muun muassa Valtteri Bottas.

– Aivoinfarkti ei vienyt työkykyäni, hän sanoo.

Kaj Kunnas ja Gerd-vaimo selättivät aivoinfarktin ja rintasyövän: Koen, että elämäni on nyt parempaa!

Mainos
Mainos päättyy

Arviolta 20–65 prosenttia infarktipotilaista sairastuu toipumisensa jälkeen masennukseen tai depressioon, johon osa tarvitsee terapiaa ja lääkitystä.

– Lääkärini kyllä varoitteli, että masennus voi yllättää vielä kahden kolmenkin vuoden päästä infarktista. Itselläni ei alakulon oireita ole ollut.

– Saatan kyllä joskus herätä öisin suden hetkellä tunnustelemaan vointiani, varsikin jos olen nukkunut käteni päällä ja veri ei siinä kunnolla kierrä.

Ruskettunut Kaj Kunnas herätti turistien huomion lentokentällä – kuva!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan