Ulosottorekisteri paljastaa: Martinan Aitolehden lätkärakas jätti kännikurvailun sakot maksamatta – Hannu Pikkaraisella muitakin taloussotkuja

Kohukaunotar Martina Aitolehti, 38, näyttää olevan juuri nyt onnensa kukkuloilla, sillä hän on löytänyt rinnalleen ex-jääkiekkoilija Hannu Pikkaraisen, 37.
Umpirakastunut pari vaikuttaa olevan todellisia sielunkumppaneita, niin hyvässä kuin pahassa. Rakastavaisia kun yhdistää vauhdikkaiden urheiluharrastusten lisäksi vähemmän mairittelevat saavutukset.

Rikostausta paljastui! Martina Aitolehden lätkärakas Hannu ajoi 1,7 promillen humalassa!
Martina on päätynyt vuosien varrella toistuvasti kohuotsikoihin erilaisten rötösten jälkeen. Kohukaunotar on kuluttanut oikeudessa syytettyjen penkkiä muun muassa pahoinpitelyn ja rattijuopumuksen johdosta. Martinan uudella Hannu-rakkaalla on ollut samankaltaisia ongelmia, sillä hän kärähti hiljattain ratista.
Joensuun poliisin pöytäkirjoista paljastuu, että sporttiselle ja muuten kovin nuhteetonta elämää viettäneelle Hannulle sattui maaliskuussa 2018 todellinen aivopieru. Hän nimittäin lähti puoli viiden aikaan aamulla kaverinsa Volvolla hakemaan hotellinsa lähistöllä sijaitsevalta huoltoasemalta murkinaa.

Poliisi kuitenkin pysäytti Hannun, jolloin paljastui, että hän kurvaili kiesillä 1,7 promillen kännissä.
Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa Hannulle napsahti 50 päivää ehdollista vankeutta, kahdeksan kuukauden ajokielto ja 770 euron sakot. Kiekkomies tyytyi ratkaisuun eikä valittanut tuomiosta hoviin.
Hannu kuitenkin unohti maksaa sakon, joten se päätyi ulosottoviraston karhuttavaksi. Ulosottorekisteristä selviää, että hän on hoidellut muitakin talousasioitaan huolimattomasti.
Häneltä on lipsahtanut kahden vuoden aikana noin 9 000 euroa ulosottoon. Maksamatta on yhä reilun 2 500 euron velat. Myös tämä asia yhdistää Hannua ja Martinaa, sillä kohukaunotar on ollut otsikoissa myös ulosottosotkujensa vuoksi.