Työkuvioista suhdesutinoita! Salasuhde Mira Luotiin räjäytti levypomon avioliiton palasiksi

Mira Luoti
Mainos
Mainos päättyy

Seiska kertoi viime viikolla PMMP-yhtyeestä muistettavan Mira Luodin, 43, suhdekiemuroista. Seiskan lähteiden mukaan Miran ja Happoradio-yhtyeen kitaristi Mika ”AH” Haapasalon, 45, ero tapahtui jo syksyllä, eikä kaikki sujunut Miran osalta mallikkaasti.

– Mira jätti Mikan tylysti lokakuun alussa. Pian selvisi, että hänellä oli jo uusi poikaystävä. Mira oli alkanut tapailla erään tunnetun levy-yhtiön johtajaa. Musiikkimoguli astui kuvioihin jo silloin, kun Mira oli vielä Mikan kanssa, Seiskalle kerrotaan.

Mira on ollut julkisuudessa pian 20 vuotta.
Mira on ollut julkisuudessa pian 20 vuotta.

Yllättävä kolmiodraama! Mira Luoti iski varatun perheenisän – rokkari vaihtui musamoguliin

Miran ja levypomon välien kerrotaan lähentyneen ensimmäisen kerran jo viime kesänä. Tuolloin syynä olivat yhteiset työkuviot.

Mainos
Mainos päättyy

– Vähitellen he siirtyivät bisnespuolelta suhdesutinoihin, lähde kertoo.

Mira Luoti jätti Happoradio-kitaristi Mika Haapasalon tylysti – nyt laulajan kotona viihtyy levypomo

Seiskan saamien tietojen mukaan salasuhde räjäytti myös levypomon avioliiton palasiksi. Lähipiiri kertoo Miran tulon kuvioihin aiheuttaneen shokin perheelle. Musiikkimoguli hakikin huhtikuun lopussa avioeroa Helsingin käräjäoikeudessa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Työkuvioista suhdesutinoita! Salasuhde Mira Luotiin räjäytti levypomon avioliiton palasiksi