Tuure Boelius paljastui massimieheksi – poppari teki yli puolen miljoonan kaupat

Tuure Boeliuksella tuntuu pyyhkivän taloudellisesti mukavasti, sillä hän on ostanut omakotitalon pääkaupunkiseudulta.
– Tuure pulitti reilun sadan neliön kokoisesta lukaalista yli 540 000 euroa, Seiskalle supistaan.
Tubettajana alun perin tutuksi tullut Tuure julkaisi Youtubessa ensimmäisen videonsa 2015. Laulajaksi Tuure siirtyi, kun hän solmi Kaiku Entertainment -yhtiön kanssa levytyssopimuksen tammikuussa 2017, ja esikoissingle Eikö sua hävetä ilmestyi elokuussa 2017.

Shotit ohi suun! Tuure Boelius herätti pahennusta karaokekuppilassa – kuva
Sittemmin hänet on nähty monissa televisio-ohjelmissa. Tuure osallistui Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan vuonna 2018 ja sijoittui kolmanneksi. Sen lisäksi hän on tähdittänyt Iholla-sarjaa, jossa seurataan julkisuudesta tuttujen henkilöiden elämää heidän itsensä kuvaamana.
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.