Tuplatangoprinssi Leif Lindeman löysi korona-ahdistuksen keskeltä yhden hyvän puolen – Tämän takia en malta edes lomailla!
Mainos
Mainos päättyy
Komeaääninen lavojen kultakurkku Leif Lindeman, 43, on selviytyjätyyppiä.
Kahdesti hän on ollut tangoprinssi, mutta kuninkaan kruunua ei ole herunut. Silti hän lumoaa sekä tangokansan että lavojen iskelmäfanit. Kaksi vuotta sitten leivän suusta vieneet koronarajoitukset olivat suistaa hänet masennukseen, mutta siitäkin selvittiin.
Mainos
Mainos päättyy
Nyt Leif valmistelee uutta levyä, johon on itse säveltänyt ja sanoittanut kappaleet.
– Koronasta oli se ainoa hyöty, että löysin luovuuden. Albumi ilmestyy ensi vuonna, Leif sanoo.
Keikkakalenteri onkin tänä kesänä miellyttävän tiivis.
– Siksi nyt pitää paahtaa! En aio pitää lomaa moneen vuoteen, vaan paiskin hommia. Haluan laulaa ja tehdä työtä, johon minut on Luoja luonut: viihdyttää ja palvella tanssivaa yleisöä.
Mainos
Mainos päättyy