Tuore kansanedustaja sai esikoisensa teininä 20 vuotta vanhemman miehen kanssa!

Europarlamentaarikko Merja Kyllösen sijalle eduskuntaan nouseva raahelainen Katja Hänninen sai ensimmäisen lapsensa vain 14-vuotiaana. Katja kertoi asiasta eilen maanantaina (23. 6.) Raahen Seutu -lehdessä.
Katja on naimisissa itseään 20 vuotta vanhemman Pertin kanssa, jonka kanssa hän myös sai ensimmäisen lapsensa 19 vuotta sitten. Tuolloin Katja oli 14- ja Pertti 34-vuotias.
Suomen rikoslaissa 16-vuoden suojaikäraja määritellään näin:
Rikoslaissa on pykälä (Rikoslain 20. luku 6 §), jonka tarkoituksena on suojata lapsia seksuaaliselta hyväksikäytöltä. Suomessa suojaikäraja on 16 vuotta, mikä tarkoittaa, ettei kukaan saa ryhtyä seksuaaliseen suhteeseen tai tekoon alle 16-vuotiaan lapsen kanssa. Toinen ikäraja on 18 vuotta. Tämä suojaa nuorta perheensisäisessä ja luottamussuhteessa (esimerkiksi opettaja, valmentaja) lapsen seksuaalisessa hyväksikäyttö tapauksessa. Poikkeuksena tästä ovat iältään tai henkiseltä ja fyysiseltä kehitykseltään lähellä toisiaan olevien nuorten väliset seksisuhteet, silloin kun kyseessä on molemminpuolinen suostumus.
Artikkeli julkaistiin myös Raahen Seutu -lehden verkkosivuilla ja lyhyessä ajassa se aiheutti niin kovasanaisen kommentointiryöpyn, että kommentointi jouduttiin sulkemaan. Katja kertoo Seiskalle, että hänen mielestään kenelläkään ei ollut tarvetta puuttua hänen ja Pertin suhteeseen 20 vuotta sitten. Seiskan tietojen mukaan artikkelin kommentoijat olivat täysin eri mieltä.
- Miksi olisi? Olen onnellinen, että olemme edelleen yhdessä. Meillä on hieno perhe ja viisi lasta. Ne jotka ovat tunteneet minut nuoresta asti tietävät, etten ole juurikaan muuttunut. Elän samanlaista perhe-elämää kuin 20 vuotta sitten, Katja kertoo Seiskalle.