Tunnistatko Real Housewives Suomen tähdet vanhoista kuvista?

Tunnistatko Real Housewives Suomen tähdet vanhoista kuvista?

Mia Ehrnrooth ja Anitra Ahtola ovat viihtyneet julkisuudessa jo pitkään ennen The Real Housewives Suomi -sarjaa.

Mainos
Mainos päättyy

Ystävänpäivänä Nelosella alkava The Real Housewives Suomi -sarjan viidestä naisesta kaksi on jo entuudestaan julkisuudesta tuttuja.

Tanssikouluyrittäjä Anitra Ahtola tuli nopeasti koko kansan tietoisuuteen vuoden 1996 Miss Suomen Lola Odusogan perintöprinsessana ja myös Anitran seurustelu Assi Koiviston ex-miehen, liikemies Jari Komulaisen kanssa kiinnosti. 

Anitra palaa julkisuuteen esittelemään yrittäjän arkeaan 'Täykkäreissä' Eli The Real Housewives Suomi -sarjassa.
Anitra palaa julkisuuteen esittelemään yrittäjän arkeaan "Täykkäreissä" Eli The Real Housewives Suomi -sarjassa.

Sittemmin Anitra on siirtynyt mallintöistä yrittäjäksi tanssikoulunsa DCA:n pariin ja hänet on myös palkittu yrittäjäpalkinnoilla. Koulu täytti hiljattain 30 vuotta ja jatkaa toimintaansa. Viime kesänä kahdesti aiemmin avioitunut Anitra kertoi olevansa uudessa suhteessa.

Mainos
Mainos päättyy
Anitra vuonna 2002.
Anitra vuonna 2002.
Vuonna 2016 Anitra vietti Elle-gaalaa seuranaan missi- ja mallikollegat Janina Frostell, Suvi Tiilikainen ja Karita Tykkä.
Vuonna 2016 Anitra vietti Elle-gaalaa seuranaan missi- ja mallikollegat Janina Frostell, Suvi Tiilikainen ja Karita Tykkä.

Mia Ehrnrooth on tehnyt mallintöitä nuoresta saakka, mutta koko kansan tutuksi hän tuli Salatut elämät -saippuasarjan Cindy Rintalan roolista 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Parhaillaan koomassa oleva roolihahmo on tehnyt aika ajoin myös uusintapaluita sarjaan.

Anitra Ahtola, 51, palasi julkisuuteen – katso kuvat ennen ja nyt

Mia työskentelee parhaillaan muun muassa brändilähettiläänä ja somevaikuttajana.
Mia työskentelee parhaillaan muun muassa brändilähettiläänä ja somevaikuttajana.

Monessa mukana oleva Mia on ollut sosiaalisen median käyttäjänä aktiivinen niin työssä kuin yksityishenkilönä ja niinpä hän on pysynyt mediassa näkyvissä myös muun muassa haastatteluissa koskien vanhemmuutta. 

Mainos
Mainos päättyy

Texasissa asunut Mia Ehrnrooth: Jenkit huolestuivat, kun lähdin lenkille

Mian poseeraus vuosimallia 2009.
Mian poseeraus vuosimallia 2009.

Kahden lapsen äiti ei aio esitellä puolisoaan uudessa tv-ohjelmassaan, vaikka lapset siinä näkyvätkin.

Tältä näytti Mian hahmo Cindy vuonna 2010.
Tältä näytti Mian hahmo Cindy vuonna 2010.

 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan