Tubettaja Mandimai Sundbergin vauva syntyi!

Mandimain toinen lapsi syntyi eilen illalla.
Tubettaja Mandimai Sundberg, 24, on saanut toisen lapsen.
Mandimain laskettu aika meni jo viime viikolla, ja Mandimain oli tarkoitus sopia sairaalassa aika synnytyksen käynnistämiseen. Toissayönä tubettaja kuitenkin heräsi supistuksiin, ja synnytys käynnistyi itsestään.
– Heräsin viime yönä supistuksiin, klo 2 jälkeen en oo nukkunut. Tultiin klo 9:30 yliaikaiskontrolliin ja tarkotuksena oli sopia aika käynnistykseen. Eipä tarvinnut, Mandi päivitteli Instagramissaan eilen iltapäivällä.
Pienokainen syntyi eilen 6. elokuuta illalla, ja Mandimai kertoo synnytyksen sujuneen hyvin.
– Meidän perhe kasvoi eilen illalla pikku leijonapojalla, kun Tau syntyi maailmaan onnistuneen synnytyksen päätteeksi tismalleen samassa synnytyssalissa kuin isoveljensä pari vuotta sitten, Mandimai kirjoittaa tuoreessa julkaisussaan.
Pienokainen painoi syntyessään kokonaiset 4502 grammaa, ja oli 56 senttimetriä pitkä.
– Mulle lupailtiin koko raskaus, että on siro vauva tulossa, ainakin isoveljeään (4,1kg & 53cm) pienempi… Mandi kirjoittaa huvittuneena.
– Vauvakuplassa kaikki hyvin. Myöhemmin tarkemmin synnytyksestä, tubettaja lupaa seuraajilleen.
Uusi pienokainen on Mandimain toinen lapsi, ja hänellä on kumppaninsa Eliaksen kanssa entuudestaan helmikuussa 2022 syntynyt Elwin-poika.