Transsukupuolinen Big Brother -tähti Ella Toivainen kipeästä ratkaisustaan: Jouduin hylkäämään rakkaan harrastukseni

Big Brotherista tuttu Ella Toivainen, 23, kertoo saaneensa putoamisensa jälkeen viestivyöryn. Valtaosa katsojien yhteydenotoista on ollut positiivisia.
– Monet ovat kehuneet rohkeuttani mennä ohjelmaan. Suomen Big Brotherissa ei ole ennen ollut transnaista, joten uskon, että annan esimerkilläni rohkeutta.
BB-Ellan erikoishaastattelu Seiskassa: Korjaan sukupuoleni leikkauksella

Ella alkoi elää avoimesti transsukupuolisena vuonna 2018, mistä lähtien hän on tuntenut olevansa onnellisempi. Takana on kuitenkin vuosien kivinen tie, jonka varrella Ella on joutunut tekemään kipeitäkin ratkaisuja.
Ellan suuri nuoruusvuosien intohimo kilpatanssi alkoi aikoinaan tuottaa haasteita. Rakkaan harrastuksen vahvat ja vanhanaikaiset sukupuoliroolit vaivasivat mieltä.
– Kilpailuhenkisyys ja ulkonäköpaineet korostuivat, ja kaikkien piti olla siellä tietynlaisia. Päädyin lopettamaan tanssimisen, vaikka se tuntuikin todella pahalta. Minun oli yksinkertaisesti välttämätöntä jättää tanssipiirit.
• Transihmiset-käsite kattaa esimerkiksi transsukupuoliset ja muunsukupuoliset henkilöt.
• Sukupuoli-identiteetti tarkoittaa ihmisen omaa kokemusta sukupuolestaan tai sukupuolettomuudestaan.
• Transsukupuolisen henkilön identiteetti ei vastaa hänelle syntymässä määritettyä sukupuolta.
• Transsukupuolinen ihminen voi korjata kehoaan vastaamaan omaa sukupuoli-identiteettiään.
• Tämä tarkoittaa yleensä lääketieteellisiä toimia, mutta prosessiin kuuluu myös juridinen ja sosiaalinen puoli.
Lähteet: Seta ja Trasek