Toni Wirtanen, Tuija Pehkonen, Pia Penttala ja Juhani Koskinen avautuvat mielenterveydestään - "Oheisessa kuvassa sairastan masennusta"
Maailman mielenterveyspäivää vietettiin maanantaina 10. lokakuuta 2022.
Moni rohkea julkisuudenhenkilö kertoi omista haasteistaan mielenterveyspäivänä, sekä antoivat tukensa kaikille samojen asioiden äärellä kamppaileville.
Juontaja ja perheenäiti Tuija Pehkonen kirjoitti pitkän viestin Instagram-tilillään, jossa hän lisäksi jakoi kuvia itsestään vaikeina aikoina. Otoksissa Tuija nauraa iloisen oloisesti kameralle.
– Tuossa muutama kuva hetkistä, jolloin oon voinut tosi huonosti, Tuija kertoo somepäivityksessään.
Tv-kasvo kertoo voineensa kaksi kertaa oikeasti todella huonosti.
– Isoimpia apuja mulle noissa hetkissä on olleet läheiset ihmiset, tieto siitä että mulla on tyyppejä, jotka ottaa vastaan ja auttaa ylös, kun kaadun. Ihmisiä, jotka ovat kuunnelleet ja tarjonneet apuaan. Olen myös etuoikeutetussa asemassa, kun olen voinut käydä terapiassa puhumassa solmuja auki. Mulle se on ollut ehkä isoin asia, mitä oman mieleni hyvinvoinnille olen voinut tehdä. Terapiaa suosittelen muulloinkin kuin niissä pahimmissa hetkissä, jos siihen on mahdollisuus, Tuija pohtii kirjoituksessaan.
Perhearkea pyörittävä Tuija Pehkonen avoimena: “Uhkakuvia ja pelkoja pompsahtelee mieleen…”
Myös Sohvaperunat ja Selviytyjät -tv-ohjelmista tuttu Juhani Koskinen kertoo omista tuntemuksistaan.
– Tänään 10.10. on Maailman mielenterveyspäivä. Se on omassakin elämässäni tärkeä päivä, sillä esim. oheisessa kuvassa sairastan masennusta (noin 10 vuotta sitten). Ja usein sitä saattaa olla hankala nähdä päällepäin, Juhani kirjoittaa Instagramissa.
Lisäksi Juhani miettii käytännön apukeinoja.
– Omassa arjessasi sinä voit olla mukana lisäämässä keskustelua huolista, murheista, mutta myös ilon aiheista. Keskustelemalla avoimesti kuulumisista, lisäät turvallista ilmapiiriä, jossa on helpompi käsitellä vaikeitakin asioita. Jos huomaat, että jollakin on vaikeaa tai olet huolissasi, kerro, että apua on saatavilla ja ohjaa eteenpäin.
"Niin lihaksikas" - Lääkärin mukaan Veronica Verhon kanssa majailee täyden kympin nuorimies
Supernanny Suomi -ohjelmassa lapsiperheitä auttava psykoterapeutti Pia Penttala muistuttaa, että kaikkien kuuluisi saada tasokasta hoitoa.
– Miksi, miksi mielentervysasioista edelleen tehdään mörköjä.
On se sitten jalka poikki tai mieli järkkynyt niin ihminen tarvitsee hoivaa ja ymmärrystä. Kuinka helposti esimerkiksi pidämme uhkana mieleltään järkkynyttä ihmistä katukuvassa. Oletko koskaan ajatellut miten peloissaan, turvaton ja hylätty tämä on omissa nahoissaan.
Meillä jokaisella on oikeus hyvään mielenterveyden hoitoon, Pia muistuttaa Instagram-tilillään.
Supernanny Pia Penttala haastavasta lastensuojelutyöstä: "Jokainen vanhempi voi..."
Entinen jääkiekkoilija Hannu Pikkarainen uskoo liikunnan ja luonnon voimaan.
– Tänään on maailman mielenterveyspäivä. Uskon että tää aihe koskettaa meistä jokaista jossain määrin. Voisin kirjottaa asiasta pitkäänkin, mutta mun mielenterveydelle on nyt parempi että jätän tän vaan pieneen muistutukseen. Ja tää luonto. Siin on liikunnan lisäks toinen erittäin hyvä ja ilmainen mielialalääke. Vanhankaupunginkoski tarjoili tänään syksyä parhaimmillaan. Voimaa ja raukkautta kaikille, Hannu kirjoittaa sydämen kanssa somepäivityksessään.
Hannu Pikkarainen avoimena terapiastaan: "Jumanklavita oli nättiä"
Apulanta-yhtyeestä tuttu laulaja Toni Wirtanen muistuttaa, että toivoa on aina.
– Haluan omalta osaltani lähettää lämpöä ja voimia kaikille mielenterveyden ongelmien kanssa kamppaileville ja heidän läheisilleen. Silläkin uhalla, että nämä tuntuvat tyhjiltä klisheiltä haluan kuitenkin sanoa, että te ette ole yksin. Toivoa on aina! Voisipa jokainen muistaa sen! Muistaisinpa itsekin… Toni kirjoittaa Instagram-tilillään.