Toni Niemisellä ja ex-vaimolla raju perheriita – poliisit hälytettiin kotiin!

Toni Nieminen
Mainos
Mainos päättyy

Kaksi viikkoa sitten Seiskaan alkoi tupsahdella vihjeitä siitä, kun ex-mäkihyppääjä Toni Nieminen, 45, oli nähty heinäkuussa piipahtamassa ex-vaimonsa Heidin luona Oulussa.

Tapaaminen ei ollut mennyt alkuunkaan hyvin, sillä kovaan riitaan päättyneen tapaamisen oli keskeyttänyt poliisi.

– Joo, kyllä siellä Oulussa poliisi tuli moikkaamaan. Totuus on, että soitin heidät itse paikalle. Oli riitaa, eikä tilanteesta ollut oikeastaan muuta ulospääsyä, Toni selventää.

Toni kertoo, että äskettäinen perhetapaaminen Oulussa kärjistyi riidaksi, jota rauhoitelemaan saapuivat poliisit.
Toni kertoo, että äskettäinen perhetapaaminen Oulussa kärjistyi riidaksi, jota rauhoitelemaan saapuivat poliisit.

Yllättävä kuvapäivitys! "Ei pieni sade haitannut" - erosta toiseen seilannut Toni Nieminen retkeilee exän ja lasten kanssa Vihdissä!

Mainos
Mainos päättyy

Toni painottaa, että kaikesta huolimatta välit Heidin kanssa ovat enimmäkseen kunnossa.

Toni vahvistaa, että paluuta Heidin kanssa entiseen ei enää ole.
– Sanotaanko näin, että minua on todella vaikea saada suuttumaan, paitsi eräs ihminen taitaa sen liiankin hyvin.

Heidi Nieminen ei suostunut kommentoimaan tapahtunutta Seiskalle.

 

Seiskasta

TILAA SEISKA TÄSTÄ!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan