Toivo Sukari pelästytti Nadja-vaimonsa yllättävällä katoamistempulla - löytyi maantienvarresta märkänä ja likaisena: "Takapuoli oli sen jälkeen aika kipeä"

Toivo ja Nadja Sukari
Mainos
Mainos päättyy

Toivo ja Nadja Sukari ovat viettäneet kuluneen kesän perinteiden mukaisesti Suomessa.

Paluu toiseen kotimaahan Espanjaan alkaa kuitenkin taas lähestyä syksyn myötä. Tällä hetkellä Espanjan-koti löytyy Marbellasta.

- Palaamme Espanjaan syyskuun alkupuolella, Toivo kertoo.

Espanjassa Sukarit keskittyvät lomailuun. Rahaa pyöritetään asuntoihin liittyvän harrastuksen parissa.

Mainos
Mainos päättyy

- Vähän sellaista, että voidaan ostaa asunto ja myydä se, jonka jälkeen ostetaan taas uusi kämppä. Se on sellaista harrastehommaa. Olemme niin levottomia luonteita, että emme pysty olemaan kauaa paikoillamme, Toivo myöntää.

Aamuseksi maistuu! Topi Sukari avautuu ikäerosta: "Nadja pitää minut nuorekkaana"

Suomessa ollessaan Sukarit ovat nautiskelleet muun muassa urheilemisesta, vaikka Nadjan rakastama saliharrastus onkin jäänyt vähemmälle. Pariskunnan tiluksilta Kustavista ei vielä kuntosalia löydy.

Toivo kertoo viettäneensä aikaa muun muassa uiden sekä pyöräillen. Yksi kesän hurjimmista urheilusuoristuksista oli Toivon sunnuntainen pyöräilylenkki täydessä kaatosateessa. Matkaa kertyi 42 kilometriä.

- Vettä tuli taivaan täydeltä. Olen sen verran sisupussi, että halusin suorittaa lenkin loppuun. Takapuoli oli sen jälkeen aika kipeä, Toivo hörähtää.

a
Toivo ja Nadja Sukari saapuivat tyylikkäinä uuden Greenfit -kuntokeskuksen avajaisiin Ruoholahteen.

Topi Sukari teki miljoonavoiton – ”Elämässä pitää välillä sulkea ovia”

Mainos
Mainos päättyy

Pyöräretkelle lähtiessään Toivon oli tarkoitus tehdä huomattavasti lyhyempi lenkki, joten kun päätös maratonin mittaisesta matkasta oli syntynyt, myös aikaa kului enemmän.

- Nadja kertoi jälkeen päin, että hän oli jo varma, että olin jäänyt johonkin ojan pohjalle makaamaan.

Nadja myöntää olleensa huolissaan, kun miestä ei kuulunut sovitussa ajassa takaisin kotiin.

- Ajoin Toivon reitin mukaisesti koko saaren ympäri autolla ja lopulta löysin hänet. Hän oli aivan märkä ja likainen, Nadja nauraa.

- Minulla oli ylläni vielä valkoinen paita, jossa näkyi sitten kaikki kura, jonka maastopyörä oli heittänyt päälleni.

Kuin ampiainen! Nadja Sukari, 51, esittelee älyttömän kapeaa vyötäröään - katso kuva

Toivo iloitsee, ettei kastumisestaan huolimatta kärsinyt matkansa aikana kylmyydestä.

Mainos
Mainos päättyy

- Oli aika voittaja fiilis sen jälkeen. Se oli elämys!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan