Toinen laboratoriotesti varmisti Brittany Murphyn kuolinsyyn?

32-vuotiaana menehtyneen näyttelijän Brittany Murphyn hiuksista tehty toinen laboratoriotutkimus vahvisti ensimmäisen testin tuloksen.
Brittanyn isän Angelo Bertolottin järjestämässä toisessa laboratoriotutkimuksessa paljastui, että vuonna 2009 menehtyneen Brittanyn hiuksista löytyi epätavallisen korkeita raskasmetalli- ja myrkkytasoja. Brittanysta löytyi erittäin paljon esimerkiksi bariumia ja rikkiä, joita käytetään tavallisesti rotanmyrkyissä ja muissa torjunta-aineissa. Käytännössä toinen testi vahvisti ensimmäisten, marraskuussa 2013 tehtyjen kokeiden tulokset.
Viranomaisten mukaan Brittany kuitenkin kuoli keuhkokuumeeseen, anemiaan ja reseptilääkkeistä saatuun myrkytykseen. Keuhkokuume ja anemia määriteltiin myös Brittanyn aviomiehen Simon Monjackin kuolinsyyksi. Hän menehtyi vain viisi kuukautta Brittanyn jälkeen.
Isä on väittänyt, että viranomaisten tekemä kuolinsyytutkimus oli puutteellinen.
Brittanyn äiti Sharon Murphy on eri mieltä.
- Emme voi koskaan olla aivan varmoja siitä, mikä Brittanyn tappoi, kuolinsyyntutkijan tuloksiin tyytynyt äiti on todennut.
Examiner-lehden kysyessä isän mielipidettä kommenteista, vastaus oli selvä.
- Jokainen, jota ei haittaa se, että Brittanyn ja Simonin kuolinsyytä ei saada selville, saa hävetä. Haluan kuolinsyyntutkijan tekevän työnsä. Brittany ansaitsee täyden ruumiinavauksen ja kuolinsyyntutkimuksen, kuten hänen aviomiehensäkin.
Brittanyn isä on pitkään sanonut uskovansa, että hänen tyttärensä murhattiin. Venynyt ja huonosti tehty kuolinsyytutkimus ja se, että Sharon Murphy vastustaa lisätestejä tyttärensä kuolinsyyn varmistamiseksi, on saanut internetin spekuloijat valloilleen. Villeimpien oletusten mukaan Brittanyn suihkusta kuolleena löytänyt äiti olisi myrkyttänyt tyttärensä rotanmyrkyllä. Väitteille ei kuitenkaan ole vielä mitään selviä todisteita.
KATSO MYÖS: