Toimittajan kommentti: Tytöt tytöt tytöt on kuin suomalainen versio kohusarja Euphoriasta, mutta vielä parempi
Tytöt tytöt tytöt saa ensi-iltansa huomenna, 14. päivä huhtikuuta.
Alli Haapasalon ohjaama mestariteos kertoo uskottavasti tyttöjen välisestä ystävyydestä. Päähenkilöt kohtaavat samoissa kotibileissä.
Mimmin (Aamu Milonoff) ja Rönkön (Eleonoora Kauhanen) välinen ystävyyssuhde on niin aito, että katsojana alat kaipaamaan takaisin ylä-asteelle.
On vaikea uskoa, että tämä on Eleonooran ensimmäinen päärooli pitkässä elokuvassa, sillä hänestä huokuu ammattimaisuus. Rönkön tunteet ovat niin isoja ja uskottavia, että alat itsekin muistelemaan nuoruutesi mokia ja muistoja.
Myös Emman (Linnea Leino) suorituspaineet luisteluharrastuksessa ovat katsojalle erittäin samaistuttavia.
Näin kävi TIS-Jeminan ja TIS-Tonyn myrskyisälle suhteelle: "Päätös on tehty jo aikaa sitten"
Työt tytöt tytöt -elokuvan visuaalinen ilme muistuttaa kohusarja Euphoriaa; on runsaasti glitteriä, tyylikästä valaistusta ja samantyyppistä värimaailmaa. Euphoriassa jotain jää kuitenkin puuttumaan, sillä kaikkea ei käsitellä kovin avoimesti.
Sundance-festivaalin yleisöpalkinnon voittanut elokuva Tytöt tytöt tytöt on täynnä tärkeitä tunteita ja teemoja jotka eivät jää roikkumaan, vaan niistä puhutaan niiden oikeilla nimillä. Ja se tekee sen alle kahdessa tunnissa, verrattuna Euphoriaan, jota on tehty jo kaksi tuotantokautta.
Toimittajan kommentti: Herätys boomerit - alastomuus on normaalia
Elokuvassa puhutaan suoraan runkkaamisesta, noloista treffeistä sekä epävarmuuksista - ja se tehdään uskottavalla tavalla. Työt tytöt tytöt-elokuvan kuvauksissa näyttelijöillä on selkeästi ollut turvallinen ja kuultu olo - ja se todellakin välittyy katsojalle.
En ole pitkään aikaan nähnyt näin freesiä ja mukaansatempaavaa suomalaista elokuvaa, josta tulee näin hyvä fiilis.
Tytöt tytöt tytöt -elokuva elokuvateattereissa torstaina 14.4.