Toimittajan kommentti Samuli Edelmannin kohukirjasta: Päähenkilö on viinapullo

Samuli Edelmann
Mainos
Mainos päättyy

Johannes Lahtelan Samuli, Pimeydestä valoon (Otava, 2021) kertoo näyttelijä Samuli Edelmannista turhia kaunistelematta. Todellisuudessa kirjan päähenkilö on kuitenkin nestemäinen. Viinaa käsitellään kirjan jokaisessa luvussa.

Uutuuskirja: Samuli Edelmannin ja huippumallin pitkä parisuhde päättyi roisilla tavalla – laulaja joi rakkaansa hajuvedet

On aivan selvää, että alkoholi on näytellyt valtavan suurta osaa suosikkinäyttelijän elämässä jo vuosien ajan. Vaikka korkki onkin pysynyt kiinni jo kaksi vuosikymmenentä, on alkoholin muisto yhä vahvasti läsnä.

Uutuuskirja paljastaa Samuli Edelmannin tunteet Katariina Kaituetta kohtaan: ”Sillä hetkellä, peiton alla hihitellessä…”

Arvostettu näyttelijä kertoo kirjassa ensirakkautensa olleen näyttelijä Katariina Kaitue. Kirjan luettua lukijalle jää kuitenkin sellainen olo, että todellinen ensirakkaus löytyi jo paljon aiemmin, pienen pojan ulottuville jätetyn pullon muodossa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan