TIS-Juuso palasi someen pitkän hiljaiselon jälkeen - puhuu hellästi perhestään - vihjailiko yhteenpaluusta Vilman kanssa?

TIS-Juuso
Mainos
Mainos päättyy

Temptation Island Suomesta, eli Temppareista tuttu Juuso Lehmusvyöry piti pitkään hiljaisuutta Instagramissaan. Helmikuussa (16.2.) Juuso julkaisi asiaa selventävän videon, jossa hän kertoi pitävänsä taukoa sosiaalisesta mediasta. 

Lisäksi hän ilmoitti palaavansa someen syntymäpäivänään, joka on juuri tänään (27.4.). Hän täyttää 33 vuotta. 

Helmikuisella videolla ja sen  tekstissä Juuso kertoo ”tykitelleensä” sosiaaliseen mediaan tiheästi viimeisen parin vuoden ajan.

Juuson seuraajat tietävätkin miehen kritisoineen vahvasti esimerkiksi koronavirukseen liittyneitä toimenpiteitä. 

Mainos
Mainos päättyy

- Mä olen pitkään halunnut kokeilla dopamiini detoxia, ja nyt siihen on sopiva sauma. Nyt on aika rakentaa itsensä uudelleen hiljaisuudessa, jatkuvasti esillä oleminen ei anna mahdollisuutta todelliselle kasvulle, hän perustelee sometaukoansa.

Juuson mainitsema dopamiini detox on uskomuslääketiedettä. Siinä pyritään välttelemään asioita, jotka tuottavat nopeasti dopamiinia eli mielihyvähormonia. 

Temptation Island Suomen Juuso heittäytyy draamakuninkaaksi - avovaimoonsa pettynyt mies pukeutuu surupukuun: "Ekana iltana piti tanssia hitaita"

Juuso osallistui Vilma Karjalaisen kanssa Temppareihin kahdelle tuotantokaudelle (3. ja 5. tuotantokausi). Värikkäästä yhteiselostaan tunnettu pariskunta soutasi ja huopasi vuonna 2021, päätyen syksyllä lopulliseksi kuvailtuun eroon.

Maaliskuussa uutisoitiin, että Juuso ja Vilma odottavat toista yhteistä lastaan. Vilma kertoi asiasta Mamma Mia -podcastissa.

- Erosin lasten isästä syyskuussa. Meillä oli tämmönen tunteikas ero, jossa sitten haluttiin muistella hyviä asioita ja mä tulin raskaaksi. En siis tosiaan tiennyt silloin. Sain tietää raskaudesta lokakuun puolessa välissä. Tämmönen viimeinen lennokas kokemus ja sieltä tuli lapsi, Vilma taustoitti tuolloin.

Mainos
Mainos päättyy

Podcast: Eronneet TIS-Vilma ja Juuso saavat toisen lapsen: En mä halua Nellan sisarusta abortoida eron vuoksi

TIS-Juuso ja Vilma
Vilma ja Juuso muistetaan erittäin värikkäänä Tempparit-pariskuntana.

Tänään keskiviikkona (27.4.) Juuso teki lupailemansa paluun sosiaaliseen mediaan. Hän julkaisi jälleen videon, jossa hän kertoi kuulumisiaan. Hän kertoi kuntoilleensa ja lukeneensa kirjoja. Mielenkiintoisimmat kommentit koskivat hänen Juuson ja Vilman tilannetta.

- Mä oon keskittynyt perheeseen tässä näin. Mä korjasin asiat, mitä mä tein. Olen tässä näin viettänyt perheen kanssa aikaa. 

Lisäksi Juuso kertoo auttaneensa Vilmaa lapsimessuilla, jossa naisen yrityksellä oli oma ständi. Juuso ei kuitenkaan paljasta videolla, ovatko he virallisesti palanneet yhteen Vilman kanssa.

Mainos
Mainos päättyy

Juuso on myös jakanut videotarinoita, joissa näkyy hän ja Vilma sekä kaksikon tytär Nella. 

- Mä kuvaan Vilmaa ilman filtteriä, Juuso kiusoittelee.

Videotarinoissa näkyy Vilman Juusolle tekemä kakku, jota Juuso kehuu hyvän makuiseksi. Videoista välittyy mukava ja rento tunnelma.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan