Tiesitkö? Suosittua kesäfestaria järjestetään Kike Elomaan kotitilalla – kansanedustaja hullaantui Käärijästä: ”Aivan huikea!”
Heinäkuussa juhlittava Karjurock järjestetään Kike Elomaan kotitilalla Lokalahdella.
Helsingin Säätytalolla on väännetty jo viikkotolkulla kättä hallitusneuvotteluiden merkeissä. Mukana menossa on myös kansanedustaja Kike Elomaa (ps), joka toimii neuvotteluissa kulttuurin, liikunnan ja nuorisotoimen jaoston puheenjohtajana.
– Hallitusohjelman tekeminen on valtava homma. Ne on jaettu reformipöytiin, ja niillä on vielä omat jaostonsa. Siellä on tuhansia sivuja käsiteltäviä asioita ja jokaisen sanan ja pilkun kanssa on oltava tarkkana, Kike huokaa Seiskalle.
Itsekin aikoinaan seitsemän pitkäsoittoa levyttänyt Kike on suuri suomalaisen musiikin ystävä. Kunhan vain kiireiltään ehtii, kansanedustaja Elomaa aikoo piipahtaa kesäfestareilla.
– Aion ehdottomasti käydä niin monella festarilla kuin vain mahdollista. Siellä tapaa ihmisiä ja kuulee suomalaista musaa.
Rokkifestarit kotitilalla
Yksi kotimainen kesäfestari on Kikelle ylitse muiden. Vuodesta 2007 järjestettyä Karjurockia tampataan nimittäin kansanedustajan kotikulmilla Varsinais-Suomen Lokalahdella, Nopperlan idyllisellä maalaistilalla.
– Kyllä, se festivaali järjestetään käytännössä kotitilallani. Olen syntynyt siinä maalaistalossa. Veljenpoikani järjestää koko Karjurockin, Kike kehaisee.
– Mutta aion kyllä piipahtaa muillakin festareilla, kuten DBTL:ssä ja Sunfestillä sekä pienemmissäkin tapahtumissa, myös Varsinais-Suomen ulkopuolella.
Jösses, mitkä muodot! Tunnistaisitko Kike Elomaata takavuosien kuvista?
Hullaantunut Käärijästä
Aivan erityisesti Kike toivoisi näkevänsä Käärijän eli Jere Pöyhösen keikan. Euroviisuista tuttu vantaalaisräppäri valloittaa parhaillaan koko maailmaa otsatukallaan ja sähkönvihreällä bolerollaan – sekä tietysti jättihitillään Cha cha cha.
– Käärijä on aivan huikea! Olen kuunnellut kaikki hänen haastattelunsa. Hän on loistava esimerkki siitä, kuinka suomalaista musiikkia viedään maailmalle – ja vieläpä suomeksi laulettuna, Kike hehkuttaa.
– Hänen persoonansa on aivan loistava. Se oli varmasti yksi osatekijä, joka teki hänestä niin suositun Euroviisuissa. Käärijä on sopivasti nöyrä tyyppi.
Käärijän makoisat matkakuvat – poseeraa pinkissä
Samanlainen luonteenlaatu
Aiheesta selvästi innostunut Kike löytää myös yhtäläisyyksiä Käärijän kanssa. Kovaa jälkeä kehonrakennuksessa tehnyt Kike tiedostaa Käärijänkin viihtyvän salilla, mutta suurin yhdistävä tekijä on kuulemma sittenkin luonteenlaatu.
Mistä on kyse? Rita Behm antoi Roope Salmisen kuulla kunniansa: "Okei mua alko hävettämään"
– Yhteinen tekijämme on se, että jos osallistumme johonkin, niin haluamme aina voittaa. Meitä kumpaakin ottaa myös aina aivoon, jos tulemme toiseksi tai menee muuten vaan vähän huonommin. Sitä meidän on hankala sulattaa.
Tosin Euroviisuissa Käärijä ei edes Kiken mukaan jäänyt hopealle, vaikka virallisesti voiton veikin Ruotsin Loreen.
– Olen ehdottomasti sitä mieltä, että tässä tapauksessa kakkossija on kääntynyt voitoksi. On ilman muuta! Olen kerta kaikkiaan iloinen siitä, että Käärijä edusti meitä Euroviisuissa.