Mistä on kyse? Rita Behm antoi Roope Salmisen kuulla kunniansa: "Okei mua alko hävettämään"

Rita Behmin julkaiseman somekuvan kommenttikentässä käyntiin eilen lauantaina (27.5.) erikoinen keskustelu.
Rita halusi onnitella ystäväänsä laulaja Sannia tämän 30-vuotissyntymäpäiviensä johdosta. Rita osallistui perjantaina myös popparin järjestämiin synttärijuhliin.
Julkaisemassaan kuvassa Rita ja Sanni poseeraavat kerrostalon rappukäytävää muistuttavassa tilassa. Asujen perusteella otos on napattu jo ennen perjantaisia juhlia.
- Rakas Sanni täytti 30 v! (sydän) Oot superlahjakas, älykäs, kaunis ja aivan liian ihana ihminen. Jokainen tarvitsee elämäänsä oman Sannin! Rita kirjoittaa julkaisemansa kuvan yhteydessä.
Yllättäen kuvan kommenttikentässä alkoi kuhina, kun euroviisuedustaja Käärijä uteli Ritalta, haluaisitko tämä osallistua myös hänen tuleville kolmekymppisilleen.
- Mäki täytän kohta 30 vuotta! Tuutko mun synttäreille jos kutsun? Et tuu, Käärijä, oikealta nimeltään Jere Pöyhönen hassuttelee.
Kommentti on saanut runsaasti tykkäyksiä osakseen.
Näin Käärijän unelmaloma on edennyt: "Olemme juoneet piña coladaa"
Yllättäen myös räppärijuontaja Roope Salminen on yhtynyt Käärijän käynnistämään keskusteluun.
- Mä voin vetää fläppiräpin siellä. mutta laitan alvillisen laskun, Roope ilmoittaa.
Rita on Käärijän kutsusta ilmeisen mielissään, sillä hän kutsuu vastauksessaan euroviisumiehen myös omille, tuleville syntymäpäivilleen.
- Mä tuun jos sä tuut mun! Mi casa es Käärijä’s casa!
Roopelle Rita ei sen sijaan ole antanut kommenttikentässä erityisen lempeää vastausta.
- Kukaan ei oo kutsunu sua, Rita kirjoittaa räppärille.
Roope on ottanut laulajan kommentin vastaan häntä koipien välissä.
- Okei mua alko hävettämään. Päädyn Rita servaa -meemiksi. Otan L:n ja meen päiväunille, Roope ilmoittaa.
L:n ottamisella Roope viittaa englanninkieliseen lausahdukseen take the loss, joka viittaa puolestaan häviämiseen tai epäonnistumiseen.
Jäätävä heitto! Roope Salminen kieltäytyi perinnöstä: "Käyttäisin sen vaan viinaan"
Rita ja hänen ex-poikaystävänsä Miki Liukkonen tulivat tunnetuksi yhteisen kissan Herra Kisulin omistajina. Kisulille perustettiin myös oma sometili, jolla kissa kommentoi näennäisesti maailman tapahtumia ja faniensa lähettämiä kommentteja äkäiseen tyyliin.
Rita ja Miki ilmoittivat erostaan kuun alussa.