The Real Housewives Suomi -tähti Linda Jakobsson: Äitiys rikkoi palasiksi
Oman uran ja perheen yhdistäminen ei ole ollut aina itsestään selvää saati helppoa.
Ystävänpäivänä Nelosella alkava The Real Housewives Suomi -sarja tuo julkisuuteen viisi naista, joista kolme ovat kokonaan uusia tv-kasvoja. Kaksi- ja viisivuotiaiden lasten äiti Linda Jakobsson, 34, työskentelee pelialalla, jonne hän vaihtoi mainosalan töistä. Molemmat alat on tunnettu parhaimmillaan hurjista palkoista.
– Kyllä, mä olen oikein tyytyväinen tuloihini. Olen myös tehnyt ratkaisun, etten työskentele lainkaan iltaisin tai viikonloppuisin. Perhe tulee aina arvoasteikollani ensin.
Tässä ovat Suomen The Real Housewives – mukana Anitra Ahtola ja Salkkarit-tähti
Lindan nousujohteinen ura sai tulta alleen sattuman kautta, kun häntä rohkaistiin siirtymään mainosalalle luovien sähköpostien myötä. Onnistunut alanvalinta johti edelleen pelialalle. Oman uran ja perheen yhdistäminen ei silti ole ollut aina itsestään selvää saati helppoa.
– Äidiksi tulo rikkoi minut palasiksi. Jouduin miettimään, kuka oikeastaan olen. Kyseessä oli varmasti niin sanottu esikoispsykoosi. Kyllä siinä oli varmasti myös synnytyksen jälkeistä masennusta, Linda muistelee.
– Onneksi tilanne helpotti pian, ja toisen lapsen saaminen oli minulle hyvin eheyttävä kokemus. Silloin masennustatai ”baby bluesia” ei tullut. Aina sanotaan, että se viimeinen lapsi jää tekemättä, mutta ainakaan nyt meillä ei ole toiveita kolmannesta lapsesta.