Terveyshuolet piinaavat! Erika Vikman perui keikkansa
Erika kertoi ikäviä uutisia.
Vasta pari päivää sitten, laulaja Erika Vikman avautui hankalista terveysongelmistaan.
Perjantaina (21.7.) Erika kertoi huolestuttavia uutisia terveydentilastaan. Laulajakaunotar avautui, kuinka ei yleensä halua kertoa tämän kaltaisia asioita yleisölle. Hän kuitenkin koki tilanteensa olevan sen verran hankala, että halusi kertoa siitä faneilleen.
Julkaisussaan Erika kertoi, että tilanne on hoidossa ja kipujen syy selvillä. Erityisesti selkään kohdistunut kipu äityi välillä niin pahaksi, että Erika kertoi sen haittaavan jokapäiväistä toimintaa.
Vielä perjantaina Erika uskoi pystyvänsä esiintymään, kunhan kiputilanne ei pahene. Eilen Erika kuitenkin joutui kertomaan ikäviä uutisia tähden keikkaa odottaneille faneille.
- Tänä aamuna heräsin sen verran pahasti kipeänä, että emme pysty tekemään keikkaa Torniossa tänä iltana, Erika kertoo.
- Olin kyllä loppuun asti optimisti, että keikka onnistuu, mutta nyt on vaan pakko parantaa itsensä. Kiitos ymmärtämisestä, hän kirjoittaa.
Pettymyksestä huolimatta, Erikan uutiset otettiin hyvin vastaan.
- Paranemisia! Terveys on aina ykkösjuttu, kirjoittaa koomikko Janne Kataja.
- Kivuista huolimatta olit mahtava eilen, laulajakollega Suvi Teräsniska kommentoi.
- Tsemppiä Erika, vaikeita päätöksiä aina nämä mutta välttämättömiä, Portion Boys -yhtyeen solisti Aapo Vuori kirjoittaa kannustavasti.
Erika Vikman tulistui: "Mulla on mennyt lopullisesti hermo"
Erikan keikkakalenterin mukaan artistin seuraava esiintyminen on ensi viikon torstaina 27. heinäkuuta Down By The Laituri -festivaaleilla. Keikkaa ei ole ainakaan toistaiseksi peruttu.