Tenavatähti Antti LJ Pääkkösestä tuli Paavo Pesusieni – Seppo Hovi vinkkasi uudelle uralle

Antti Pääkkönen
Mainos
Mainos päättyy

Vuonna 1992 lasten laulukilpailu Tenavatähden korkeimmalle palkintopallille kapusi 11-vuotias Antti LJ Pääkkönen. Nykyään 41-vuotias moniosaaja työskentelee näyttelijänä muun muassa teatterissa.

Antti on uransa varrella tullut tutuksi myös ansiokkaana ääninäyttelijänä. Hänet tunnetaan muun muassa Paavo Pesusienenä sekä Ice Age -elokuvien Sid-laiskiaisena.

– Ensimmäinen dubbauskeikkani irtosi niin, että Disneyn Herculekselle etsittiin nuorta tenoriääntä, ja tietääkseni Seppo Hovi oli yksi niistä henkilöistä, joka suositteli minua siihen rooliin, Antti myhäilee.

Elokuvateattereissa pyörii parhaillaan Sing 2 -elokuva, jossa Antti ääninäyttelee Gunnar-possua.
Elokuvateattereissa pyörii parhaillaan Sing 2 -elokuva, jossa Antti ääninäyttelee Gunnar-possua.

Muistako 30 vuoden takaisen Tenavatähden – tältä Antti L.J. Pääkkönen näyttää nyt

Mainos
Mainos päättyy

Tänä vuonna neljässä eri näytelmässä esiintyvä Antti painottaa, että suurin osa hänen töistään kietoutuu yhä jollain tavalla laulukilpailumenestykseen.

– Liki 85 prosenttia niistä töistä, joita teen esiintyvän alan freelancerina, liittyvät joko suorasti tai epäsuorasti Tenavatähti-finaaliin.

Biisejä pöytälaatikossa! Tenavatähti Antti Pääkkönen kaipaa takaisin mikrofonin varteen: Levy-yhtiöt saavat ottaa yhteyttä

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan