Biisejä pöytälaatikossa! Tenavatähti Antti LJ Pääkkönen kaipaa takaisin mikrofonin varteen: Levy-yhtiöt saavat ottaa yhteyttä
Vuonna 1992 lasten laulukilpailu Tenavatähden korkeimmalle palkintopallille kapusi 11-vuotias Antti LJ Pääkkönen. Suomen kansan hurmannut Antti voitti kilpailun itse kirjoittamallaan kappaleella Takapulpetin tyttö.
Muistako 30 vuoden takaisen Tenavatähden – tältä Antti L.J. Pääkkönen näyttää nyt
Nykyään 41-vuotias moniosaaja työskentelee näyttelijänä muun muassa teatterissa. Antti on ottanut etunimensä perään L.J.-kirjaimet, ettei häntä sotkettaisi toiseen Antti Pääkköseen, joka niin ikään on näyttelijä. Myös laulaminen on pysynyt Antin elämässä vahvasti mukana.
Kilpailun myötä Antti keikkaili ahkerasti ympäri Suomea, mutta varsinaisia albumeja artisti levytti nuoruudessaan vain kaksi. Viime jouluna Antti julkaisi 20 vuoden tauon jälkeen Leppoisaa joulua -nimisen EP:n.
– Kyllä siinä alkoi nälkä kasvaa syödessä. Minulla on biisejä pöytälaatikossa, ja niitä on alkanut syntyä jälleen lisää.
– Minullahan ei ole tällä hetkellä levy-yhtiötä, joka olisi kiinnostunut, joten jos joku kuulee tämän, niin saa ottaa yhteyttä, iloluontoinen Antti naurahtaa.