fbq
sammy ja minna

Temptation Island -Minna petti miestään – toivoo saavansa samalla mitalla takaisin: "Se haluu, et painan täällä jotain lorttoa!"

Temptation Island -ohjelman neljännellä tuotantokaudella on muutaman jakson ajan tehty tuttavuutta Minnaan ja hänen avomieheensä Sammyyn. Pariskunta on joutunut suhteensa aikana käsittelemään pettämistä, sillä Minna heräsi vieraasta sängystä erään bileillan päätteeksi. 

Varattu ja känninen Temptation Island -Sammy jää kiinni ensimmäisestä valheesta: Mä saan täällä painaa!

Aihe tulee esiin keskiviikkoillan jaksossa, kun humaltunut Sammy avautuu rohkeasti tunteistaan.

- Minna toivoo, että mä painan jotain lorttoa täällä. Että se saisi jotain moraalista tasoituista. Meidän suhteen alkuvaiheessa hän petti mua, Sammy aloittaa. 

temptation island

Aluksi olisi voinut kuvitella, että muutaman ottanut Sammy värittää avovaimonsa sanomisia. Näin ei kuitenkaan ole. 

- Kyllä meillä on rajat, että ei panna. Silti toivon, että Sammy panisi jotain, sitten me oltais, noh, molemmat kerran tehty se, ja sen jälkeen jatkettaisiin yhdessä, Minna kertoo naisten saarella.

Jo kerran pettänyt Minna jatkaa mielensä sopukoiden avaamista sanoilla, jotka eivät varmasti lämmittäisi Sammyn mieltä.

jasu ja santeri

- Ei mulle seksi ole tärkeintä elämässä, mutta kännissä helposti lipsahtaa. 

- Mun mielestä Sammyn ja Minnan suhde voi mennä rikki, Jasu (vas.) puolestaan ajattelee. 

- Mun mielestä, jos se saa nyt Sammyn pettämään, niin ne tulee sitten eroamaan sen jälkeen, Santeri pohtii