Televisioon palaava Marco Bjurström pyörittää miljoonien eurojen yritysrypästä!

Marco Bjurström pyörittää useaa bisnestä.
Mainos
Mainos päättyy

Seiska paljasti viikonloppuna verkkouutisessaan, että Naminami-huudahduksestaan tunnettu ilopilleri ottaa komentoonsa Hyvät katsojat -visailuohjelman TV1:n lauantai-illoissa. Uutuusohjelmaa näytetään Uutisvuodon entisellä ohjelmapaikalla, ja lähetyksessä tutut suomalaiset kilpailevat tosiaan vastaan televisiohistorian tietämyksellään.

Seiska paljastaa: Yle lopetti Uutisvuodon, otti Marco Bjurströmin tilalle – tällainen on syksyn uutuusohjelma!

Marco on itsekin osa suomalaisten viihdeohjelmien kaanonia. Hänet tunnetaan parhaiten miljoonayleisöjä keränneestä BumtsiBum!-sarjasta, joka nähtiin MTV3:lla 1997–2005. Viime vuosina Marcoa ei ole kuitenkaan tv-ruuduissa nähty.

– Ajattelin jo jääneeni eläkkeelle näistä hommista, hän naurahtaa Ylen tiedotteessa.

BumtsiBum!-sarjan jälkeen Marco juonsi esimerkiksi Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa. Hän on kokeillut myös siipiään uutisankkurina Nelosella. Edellisen kerran hän on ollut juontotöissä televisiossa vuonna 2014.

Mainos
Mainos päättyy

Vaikka tv-työt jäivät, hän ei ole lepäillyt laakereillaan. Marco on monialayrittäjä, joka on omistajana neljässä eri yrityksessä.

Merkittävin firmoista on keskittynyt tanssiin, joka on ollut aina Marcon bisnesten perusta. Hän on johtanut menestyvää StepUp-tanssikoulua 1980-luvulta lähtien. Yhtiö on pyörittänyt jo vuosia yli kolmen miljoonan euron liikevaihtoa.

Nämä kuvat paljastivat Marco Bjurströmin pitkän salasuhteen! Paparazzi iski yhteisellä lomalla – kuvat!

Marco on profiloitunut myös ravintolayrittäjänä. Hänellä on veljensä Janekin kanssa kaksi suosittua Pompier-ravintolaa Helsingissä.

Ruokapaikkojen taustayhtiö Espan Sokeri Oy teki viime vuonna liki 1,6 miljoonan liikevaihdon, josta jäi 21 000 euroa voittoa. Veljesten ravintolat olivat pitkään tappiollisia, mutta kurssi on saatu käännettyä parin viime vuoden aikana.

Synkkä putki ohi: Marco Bjurströmin ravintolabisnes teki vihdoin voittoa!

Marco omistaa myös Namnam-Tuotanto Oy:n, joka keskittyy hänen henkilökohtaisiin luennointi- ja juontotöihinsä. Firma teki viime vuonna 205 000 euron liikevaihdolla 101 000 euroa voittoa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan