fbq
Arman Alizad tienaa tv-ohjelmilla.

Televisio teki Arman Alizadista miljonäärin – nostaa silti maltillisesti palkkaa!

Vuosituhannen alusta ruututöitä tehnyt Arman Alizad, 47, on tv-maailman kultasormi. Nykyään vakavahenkisiä dokumenttisarjoja Suomesta ja ulkomailta tekevä toimittaja perusti oman yrityksensä vuonna 2015. Armanin Maailma Oy on ollut siitä asti huomattavan kannattava yritys.

Tv-persoona Arman Alizad viettää kesälomansa kohudokumentista tutun Harley-Davidsonin selässä – kuvat!

Viimeksi päättyneellä tilikaudella putiikki teki voittoa 301 000 euroa, joka muodostui 767 000 euron liikevaihdosta. Armanin firmalla on voitonjakokelpoisia varoja reippaasti yli miljoona euroa. Ei siis ihme, että hän nosti yhtiöstä 76 000 euron osingot vuoden alussa.

Arman Alizad avautuu heikkoudestaan: Ruoskin itseni masennukseen!

Iranilaistaustainen ruutukasvo eroaa porukan muista juontajista siinä, että hän myös käsikirjoittaa, tuottaa ja ohjaa tv-ohjelmansa itse. Vaikka Arman on yhtiönsä kautta miljonääri, hän on nostanut maltillisesti palkkaa.

Vuoden 2016 verotietojen mukaan Arman sai ansiotuloja 40 260 euroa ja pääomatuloja 3 292 euroa.

Seiskasta

TILAA SEISKA TÄSTÄ!