Televisio houkuttaa Daniel Lehtosta ja Eveliina Uosukaista – tähän sarjaan tosi-tv-pari lähtisi yhdessä

Nelosella pyörivässä Selviytyjät Suomi -sarjassa kilpaileva Daniel Lehtonen, 30, on asunut jo kolmisen vuotta Espanjan Aurinkorannikolla kihlattunsa Eveliina Uosukaisen, 26, kanssa. Avopari tapasi aikoinaan Temptation Island -tosi-tv-sarjan kuvauksissa.
Selviytyjät-tähti Daniel ”Bile-Dani” Lehtosen rakkaustilitys: Pakkoero Evestä ahdisti!
Televisio houkuttaa molempia. Dani on nähty Hottiksissa, Miksun baarissa, Suurimmassa pudottajassa, Temppareissa…

– Ja jos Amazing Race tulisi Suomeen, niin siihen lähtisimme heti yhdessä. Eve olisi valmis muihinkin sarjoihin, joten katsotaan nyt, missä häntä seuraavaksi nähdään.

Selviytyjiä Dani myöntää jännittäneensä.
– Seikkailuni alkoi jo puolitoista kuukautta ennen Karibian-kuvauksia hotellikaranteenilla, lääkärintarkastuksilla ja koronatesteillä. Koko kokemuksessa rankinta oli olla erossa Evestä. Minulle oli kerrassaan luonnotonta olla viikkokausia poissa kultani kainalosta. Se ahdisti.
Dani sanoo, etteivät Karibian maisemat häntä sekoittaneet.
– Muut taisivat niistä häkeltyä, mutta minulle hiekka ja meri ovat tuttuja elementtejä. Selviytyjät on mielenkiintoinen, henkistä ja fyysistä voimaa koetteleva ponnistus. Siinä joutuu pelaamaan montaa peliä yhtä aikaa, ja pää on koetuksella.